lauantai 18. marraskuuta 2017

Tahinipullaa naminam

En ole pullan ystävä ollenkaan mutta turkkilainen tahinli çörek eli seesamitahnapulla on heikkouteni. Kodin lähellä oleva leipomo valmistaa erityisen herkullisia isoja seesamitahnapullia, jollaisen haemme aika usein sunnuntaisin tuoreen leivän kanssa kotiin. Isosta pullakiekosta riittää hyvin kolmelle ja voi sitä tunnetta kun seesamitahna iskeytyy tajuntaan. Kuukausi sitten työpaikan keittäjä teki tahinipullia jälkiruuaksi ja pari viikkoa sitten naapurin rouva toi illalla meille samanlaisia herkkuja maistiaisiksi joten oli pakko kokeilla niitä itsekin. On tullut kokeiltua jo pari kertaa.

Tahini on Turkissa edullista ja sitä käytetään leivonnassa ja jonkun verran myös ruuanlaitossa. Aamiaisella tahinia tarjotaan usein sekoitettuna rypälesiirapin kanssa. Seesamitahnoja on tarjolla runsaasti ja niiden laaduissa on eroja.



Tahini- eli seesamitahnapullaa

Taikina:

1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 rkl kuivahiivaa
n. 9 dl jauhoja
3 dl lämmintä maitoa
1.5 dl  öljyä
1.5 rkl sulatettua voita

Täyte:

3 dl tahinitahnaa
n. 2.5-3 dl sokeria

Voiteluun:

kananmunan keltuainen
rouhittua pähkinää ja/tai saksanpähkinää
seesaminsiemeniä



1. Sekoita kädenlämpöiseen maitoon kuivahiiva, suola ja sokeri. Sekoita sekaan myös muut aineet ja vaivaa taikina hyvin. Jätä taikina nousemaan noin tunniksi.

2. Jaa taikina 12 osaan ja kauli osat yksitellen pyöreiksi noin 1 cm paksuisiksi. Levitä sekoitettu täyte ohuesti pyörylälle ja rullaa se kiinni. Anna rullien tekeytyä noin puolisen tuntia. Jokaiselle pyörylälle riittää noin ruokalusikallinen täytettä, jos täytettä on liikaa, ei rullaa saa kunnolla kiinni.


3. Muotoile rullat kieputtamalla hyrriksi, taikina kestää hieman venytystä muttei liikaa ettei täyte purskahda ulos. Voitele pullat munan keltuaisella ja koristele rouheilla ja siemenillä. Paista 180 asteessa noin 30 minuuttia tai niin kauan kun pinta on kauniin kullanruskea.

Afiyet olsun!








sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Mitä jos anoppi asuisi teillä?

Tulimme tytön kanssa lauantai-iltana rappuun samalla ovenavauksella yläkerran vanhemman rouvan ja tämän pojanpojan kanssa. Kello läheni seiskaa ja mietin missä lienee hengailin samanikäisenä kuin poika lauantai-iltaisin, harvemmin ainakaan mummon ja papan kanssa. Kyseisen vanhemman pariskunnan lapsenlapset ovat aika tyypillisiä turkkilaisia parikymppisiä nuoria, joiden mielestä viikonloppuillan vietto katsoen mummon kanssa kolmen tunnin maratonia turkkilaisesta sarjasta on ihan normaalia. On coolimpaa juoda mummon keittämää teetä tulppaanilaseista pitsein koristellussa olohuoneessa kun hengata pussikaljojen kanssa kylmillä nurkilla.


Tunnen joskus pienen piston sydämessä kun tytön koulukavereita hakevat portilta mummot, papat ja jopa isomummot. Tytön kaikki isovanhemmat asuvat kaukana ja toisinaan ikävä yllättää. Miksei mummi voi asua aina meillä, on aika tyypillinen kysymys silloin kun isovanhemmat ovat viihtyneet luonamme useamman kuukauden. Turkissa sukupolvien välinen ketju on arjessa niin vahvasti läsnä että sen puuttumisen huomaa. Onneksi meille on siunaantunut varamummoja ja varadedejä niihin hetkiin kun ukki-ikävä yllättää. Naapurin eläkeläisillä on aina aikaa lapsille ja ne yläkerran mummon fetajuustorullat ovat jostain syystä aina parempia kuin kotona paistetut.


Muistan omasta teini-iästäni että kaikkien yli 30v. jutut olivat todella boooriiing ja kansantanhuja tanssivat vain todella pöhelöt. Turkissa vanhojen ihmisten juttuihin suhtaudutaan vakavasti eikä minkäänlainen silmienpyörittely tule kysymykseen. Jaksan myös aina ihmetellä että turkkialaisten kansantanssien harrastaminen kerää riveihinsä paljon nuoria harrastajia, joiden mielestä siinäkään ei ole mitään pöhelöä. Olen tottunut etsimään tietoa tapahtumista, resepteistä ja ihan kaikesta netistä mutta etsiessäsi tiettyjä asioita turkin kielellä, vastauksia ei aina olekaan. Niille ei todennäköisesti ole tarvetta vaan ne kysytään oikealta ihmiseltä kuten anopilta, mummolta tai naapurilta. Tomaattikastikkeen resepti ja paras tapa tehdä turkkilaisia poğaça pasteijoita on löytynyt jostain ihan muualta kuin netistä enkä taatusti olisi tajunnut etsiä hillopurkkeja ja ompelijaa oikeasta paikasta ilman naapurin mummoa.


Koirapuisto kavereiden kanssa hytisemme aamutunneilla puistossa kun muut nukkuvat sunnuntaina pitkään. Toisella on kiire kotiin auttamaan anoppia pystyyn ja toinen pohtii minne veisi äitinsä sunnuntain kunniaksi. Molemmat asuvat perheen kanssa kun eivät enää itse selviä arjesta. En enää kysy keneltäkään aidosti ihmetellen että asuuko anoppi/äiti/isä/appi kanssanne sillä kysymys tuntuu herättävän itsestäänselvästä vastauksesta johtuen kummastusta.

Viime viikolla televisiossa uutisoitiin Keski-Anatolian kylässä asuvasta iäkkäästä rouvasta, jonka lapset olivat hyljänneet. Eikö teidän kanssanne asu kukaan lapsista, ihmetteli reportteri jonka jälkeen siirryttiin kylän raitille haastattelemaan parturia ja kauppiasta tästä kamalasta kohtalosta. Viikko sitten istuin kaverini luona, jonka luona asuu anoppi. Huonokuntoinen anoppi on aina kotona ja kesälomat ja menot suunnitellaan sen mukaan. Päivän reissua varten jonkun kaverin on huolehdittava anopin ruokien tekemisestä ja oltava valmiina hätätilanteita varten. En ole koskaan kuullut kaverini valittavan anopin huolehtimisesta sillä monelle se tuntuu kuuluvan automaattisesti pakettiin.



Asutko samassa taloudessa vanhempiesi tai puolison vanhempien kanssa? Olisitko valmis asumaan? Mukavaa sunnuntaita, viikolla tulossa ihana tahinipulla resepti, johon sain vinkin keneltäs muulta kuin naapurin mummolta.






sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Paniikkisuomalainen oppi pyytämään apua

Jotta arki ei urautuisi liikaa taas uomiinsa, vaihtoi mies työpaikkaa ja arki muuttui  uusien työkuvioiden takia. Taisin valvoa ainakin yhden yön pohtiessani että mitäs sitten jos tyttö sairastuu viikolla, jolloin molemmat ovat päivisin töissä. Kuka on vastassa neitiä koulunportilla jos jostain syystä en ehdikään paikalle? Paniikki. Uusi arki otti meidät kuitenkin huomaansa niin nopeasti että oli vain seurattava mukana. Seuraavana yönä nukuin hyvin sillä muistin taas että asioilla on tapana järjestyä Turkissa kun apua pyytää ja ottaa käyttöön sen parhaan voimavaran eli ihmiset.


Minulta on kysytty lukuisia kertoja että mikä on parasta Turkissa? Ilmasto on toki kiva täällä länsirannikolla, leudot talvet ja pitkät kesät. Ruokakin on loistavaa ja tuotetarjonta toreilla mykistävä. Lähellä ja kauempana on toinen toistaan mielenkiintoisempia matkakohteita mutta eivät ne riitä. Siihen että arki rullaa ja hyvä mieli valtaa niin maanantaina kuin perjantainakin töihin suunnatessa. Siihen, että on sopivassa tasapainossa oman paikkansa kanssa ulkosuomalaisena. Ja kun minulta kysytään niin vastaus on aina ihmiset. Lähelle löytyneiden ihmisten avulla paniikki suomalaisuuteni rauhoittuu tiukoissakin tilanteissa ja nukun sen yhden valvotun paniikkiyön jälkeen seuraavat yöt taas rauhallisesti. Niiden ihmisten avulla minulla on oma paikkani, josta on muotoutunut oma lämmin soppi.



Mies oli ehtinyt olla uudessa työpaikassa reilun viikon kun näppäilin puhelintani perjantai-iltapäivänä kuumeisesti. Olin työn takia kaupungin toisella laidalla ja homma näytti venyvän niin etten ehtisi hakea tyttöa koululta, mies taas oli uudessa työpaikassaan noin tunnin matkan päässä. Kröhöm, tässä on pikkuneidin äiti, kuule olisiko mahdollista että ottaisit neidin koululta mukaan kun mulla töissä venyy, pyysin tytön parhaan koulukaverin äidiltä. Tietenkin ja hieman myöhemmin iltapäivällä istuin koulukaverin kotona kahvikuppi nenän edessä ja muistin että pari kertaa kiitos riittää sillä kyseessä on ihan normaali palvelus tuttujen kesken.


 Olen suomalainen paniikkipirkko, joka on kasvanut niin että aikataulut harvemmin pettävät ja kaikki sujuu ilman että muita tarvitsee vaivata. Turkissa olen joutunut heittäytymään muiden autettavaksi, alussa se tuntui nololle ja ahdistavalle mutta vuosien koulun jälkeen olen kasvanut kiinni verkostooni ja osaan pyytää apua. Kun työkaverini viime viikolla soitti raskaan alkuviikon jälkeen keskiviikkona juuri kun painoin työpaikan portin kiinni ja pyysi auttamaan toiselle koululle, sanoin yhtään kertaa huokaisematta tottakai. Nappasin tytön koululta mukaan ja huhkimme parissa tunnissa työt kasaan, jolta yhdellä olisi kestänyt yömyöhään. Olin suunnitellut kuumaa kahvikuppia ja sohvannurkkaa mutta toisinaan arki yllättää.

Tytön vauva-aikana sukulaisten avun vastaanottaminen tuntui kaikinpuolin vaikealta, halusin hoitaa miehen kanssa vauvelini itse. Huokailin syvään anopin kiskoessa neulenuttua tytölle lämpimänä lokakuun päivänä mutta nyt olen ihan tyytyväinen vaikka tytöllä on suu täynnä suklaata hakiessani hänet illalla naapurista. Nykyisin pärjääminen ilman apua tuntuu melkein mahdottomalta. Koulun iltapäiväkerhoon en ole halunnut tyttöä laittaa sillä 5,5 tunnin koulupäivä tuntuu ihan tarpeeksi pitkältä, sairastelut ja muut myöhästymiset hoidetaan siis nyt naapurien ja ystävien avulla. Tiedän nyt että aina on joku, jolle soittaa ja ovi, joka avautuu.


Bir şey olmaz  eli kaikki järjestyy sanoo turkkilainen kun oma paniikkimittarini on jo punaisella. Miten mä selviän panikoin jo viikko etukäteen vaikkei pitäisi. Ovilla on tapana avautua ja joku avulias ilmaantuu aina paikalle. Kunpa oppisin nukkumaan ne turhat paniikkiyötkin rauhallisesti ja luottaisin apuun. Lauantaina unohdin avaimet oven sisäpuolelle ja jäimme tytön kanssa pihalle korisharkkojen jälkeen. Iskin koriskassin oven ripaan ja suuntasimme kahvilaan, syötiin ja ihmeteltiin rauhassa seuraavia liikkeitä. Jäädäänkö me kadulle, panikoi äitiinsä tullut tyttö. Ei, asioilla on tapana järjestyä lupailin ja mussutin rauhassa ruokaani. Pian paikalle ilmestyikin ystävä lapsineen, jonka kotona kului loppupäivä ennenkuin ovet aukenivat. Olisi voinut olla tylsempikin lauantai.







tiistai 31. lokakuuta 2017

Perunamaan kasvatti

Turkkilaiset eivät ole kasvaneet perunalla kuten minä. Peruna on vihannes muiden joukossa mutta hyvin harvoin se näyttelee lautasella sen suurempaa roolia, peruna piiloutuu patoihin porkkanan, tomaatin ja paprikoiden sekaan tai sitten se käristyy rasvassa. Markkinoilta tai marketeistakin on turha etsiä eri perunalaatuja sillä tarjolla on usein vain yksi lajike. Jo ekoina Turkin vuosina löysin kuitenkin perunaruuan joka on täällä ylitse muiden, kumpir! Perunamaan kasvatti kiittää.



Kumpiria valmistetaan harvemmin kotona, sitä varten on olemassa omat kumpir-ravintolat, joiden uuneissa jättiläisperunat paahtuvat ja sen jälkeen asiakas valitsee haluamansa täytteet tiskiltä, on oliiveja, maissia, salaatteja, bulguria, nakkeja, tonnikalaa, kanaa, maksaa, kastikkeita ja niin edelleen. Kumpir on paikallinen versio uuniperunasta mutta todellinen perunapommi, sen jälkeen tietää syöneensä. Me teimme viime viikolla kumpiria kotona. Tätä varten tarvitaan melkein päänkokoisia perunoita.

Kumpir

- ISOJA perunoita 1 per nuppi
- juustoraastetta
- voita



Täytteitä maun mukaan:
- tonnikalaa
- maissia
- sipulisilppua
- suolakurkkua
- oliiveja
- nakkeja
- paistettua kanaa
- paistettua maksaa
- bulgursalaattia
- salaattia
- ketsuppia, sinappia, majoneesia, jogurttikastikkeita maun mukaan

1. Etsi niitä todella isoja perunoita ja laita kiehumaan hetkeksi ellet halua pitää uunia päällä kauan. Loppuajaksi sitten uuniin niin että sisus pehmenee.


2. Leikkaa perunaan viilto ja ota apuun lusikka, muussaa sisusta ja sekoita sekaan hieman voita sekä juustoraastetta. Molemmat sulavat mössöön sekaan kun peruna on kuuma.

3. Sitten täytellään maun mukaan ja lopuksi sekaan kastikkeet. Afiyet olsun. On melkein kuin uuniperuna mutta turkkilainen sellainen.








keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Väistellen naisten ja miesten kesken

Työmatkani kulkee pitkin Nergizin ja Bostanlin alueen osittain kapeita ja vanhoja katuja, niissä jalkakäytävät ovat kapeita ja matkan tekoa hidastavat keskelle katua istutetut, vuosien varrella joka suuntaan rehevöityneet palmut ja männyt sekä pihoista eteen työntyvät oliivipuut ja ihmeköynnökset. Siirrän tietokonelaukkua eteen ja hyppään tielle iäkkään rouvan tieltä. Kun vastaan tulee mies, pysähtyy hän useimmiten sivuun antaakseen tietä ja varoo visusti koskettamasta ohituksen aikana. Ele on melko huomaamaton ja sen on tarkoitus kertoa, olen herrasmies ja osaan käytöstavat.


Turkissa flirttailu tulee tutuksi rannikon kohteissa, joissa kulttuurierot kohtaavat. Monet turkkilaiset miehet eivät ole tottuneet turistinaisten käytökseen ja toisinpäin, joten molemmat sortuvat usein lukemaan toisiaan väärin elekielen ja käytöksen perusteella. Vislailu, siirappiset kommentit ja suora tuijotus on jotain mikä saa turkkilaisen naisen nostamaan nenän pystyyn ja pahimassa tapauksessa sivaltamaan kommentoijaa sähisten. Vislailijat eivät ole hyvää aviomiesainesta ja on syytä epäillä huonoa perhetaustaa, on vastaus jos turkkilaiselta kysytään.


Viikon aikana ulkosuomalaisten blogeissa on kirjoitettu flirttailusta, ahdistelusta, rooleista ja äitinä olemisesta. Suomessa on kohistu ainakin samoista aiheista lehdistössä. Turkissa naisten oikeuksien puolesta on osoitettu viime aikoina mieltä ja aihe on polttava jatkuvasti. Väistellessäni syksyn ekoja kunnon kuralammikoita ja vastaantulevien miesten väistellessä minua mietin aamulla töihin kävellessä kyseisiä asioita sekaisin. Mitä kauemmin bloggaa ja mitä kauemmin asuu täällä, sitä vaikeampi on toisinaan löytää oikeita sanoja aiheesta, josta on olemassa miljoona tarinaa. Kulttuuri avautuu pala palalta ja jokainen ymmärrys syö pohjaa edelliseltä.


Entisessä työpaikassani oli nuorehko miespuolinen työntekijä, jolla oli takataskussa aina valmiina hauska tarina työtekijöiden kerääntyessä keittiöön ruokatunnille tai tupakkapaikalle. Kyseisellä herralla oli tapana viettää aikaa työpaikan nuorien naispuolisten työntekijöiden seurassa, ihan normaalia? Ei ollut kaikkien mielestä ja herrasta valitettiinkin eteenpäin sillä turkkilaisella mittapuulla käytös ärsytti muutamia naisia, se oli asteen liian lipeää, liian iholle tulevaa ja liian huoletonta. Ei siis herrasmiesmäistä ja käytöstapojen mukaista. Olen naimisissa oleva nainen, minulle ei noin puhuta, tiuskaisi eräskin nuori turkitar työpaikalla. Miespuolinen työntekijä sai sen jälkeen pitää vitsituokioistaan tarkempaa kirjaa.


Viime viikolla ystäväni joutui ongelmiin alakerran naapurin kanssa. Naapurin mies ravasi vähintään kahdesti päivässä valittamassa lasten melusta, jopa silloin kun lapset nukkuivat. Joka ilta ystäväni mies kävi töistä kotiuduttuaan selvittelemässä asiaa naapurin ovella. Lopulta tilanne kuumeni ja ystäväni miehineen soitti paikalle poliisit. Poliisien mielestä alakerran naapuri oli toiminut jo kulttuurin nimissäkin väärin pelotellessaan ystävääni vaikka asia olisi pitänyt hoitaa miesten kesken tai naisten kesken. Ystäväni vakuutteli olevansa tarpeeksi vahva nainen hoitaakseen yhden hermonsa menettäneen naapurin mutta kun kaikki eivät ole, muistutti poliisi.

Kävellessäni töistä tytön koululle aurinko paistaa kuurosateista ja ukkosenpauhusta huolimatta.
Koulunportilla olen jäädä jalkoihin naisten rymistellessä vastaan, turkkilaiset naiset kun oppivat usein kävelemään suoraan päin väistämisen sijaan. Hymy irtoaa ja poskelle moiskahtaa suukko kunhan ensin on varmistuttu vastapuolesta.



perjantai 20. lokakuuta 2017

Kirppusirkus

Viime viikolla villi luonto pihallamme koetteli hermojani. Kotia saapuessani pihalla hääri kaupungin tuholaistorjuntapalvelu, suihkis sinne ja suihkis kukkaruukkuihin. Mies oli ihmetellyt koiramme kutinaa muttei ihmetellyt enempää kun pihalla kirput hyppivät pitkin jalkoja. Kirppujen karisteluoperaatio, sukat ja kengät pihalle ja soitto kaupungille. Onneksi kaupungin tuholaistorjunta on nopea. Kirppujen alkuperää ei tarvinnut kauan arvuutella.


Vähän aikaa sitten huomasin katumme toisessa päässä talon portissa lapun, joka meni jotenkin näin: Jos ajattelet yhtään asukkaita, älä laita talomme pihalle tai edustalle ruokaa kissoille, vain kuivamuonaa. Olemme juuri selvinneet kirppuongelmasta, kiitos. Pihallemme poikinut kissa todettiin kirppuongelman laukaisijaksi. Alueemme valtaisa kissapopulaatio kaduilla pitää kirppuongelman akuuttina, niin kauan kun kirput pysyvät ulkona, ollaan kuivilla mutta kun ne leviävät sisätiloihin, ollaan pulassa. Niin kävi meille muutama vuosi sitten.


Istuimme iltaa edellisessä kodissamme ennen muuttoa. Kiinnitin huomioni jalkalampun valossa nurkassa hyppiviin pisteisiin, kirppuja!!! Puolessa tunnissa olimme repineet miehen kanssa olohuoneesta kaikki mahdolliset tekstiilit muovikasseihin ja ne visusti kiinni, kirppusirkusta taltutetaan 90 asteen pesulla. Lähdimme sattumalta seuraavana aamuna tytön kanssa lomailemaan mutta mies jäi valvomaan kirppusirkusta, matot ja tekstiilit pesulaan. Asunto pestiin astetta vahvemmilla myrkyillä kahteen kertaan. Illan päätteeksi mies oli pyydystänyt viimeisen kirpun juuri ennen nukahtamista ja siihen loppui se sirkus. Hyppivien pisteiden alkuperä löytyi alakerran asunnosta, jossa erikoinen naapuri piti pientä eläintarhaa.



Viime viikolla tuholaistorjunnan mies vieraili pihallamme kahdesti. Kirput ovat kuulemma tähän aikaan vuodesta jo melko laimeaa kamaa joten toinen vierailu oli vain varmistus ja kirput oli kukistettu, tällä erää. Alex koira sai eläinlääkäriltä parasiittivahvistuksen karvoihinsa eikä kirppuja löydetty, tosin muutama puremajälki löytyi jaloista. Miten kissaperheelle kävi? Kissaperhe elelee edelleen pihallamme, kaupungin eläinlääkäripalvelu hakee ainoastaan loukkaantuneet kissat mutta erityisesti emonsa huomassa olevat pentueet emoineen se ohjeistaa jättämään rauhaan, oli sitten kirppuja tai ei. Palvelun huomissa on edelleen pihaltamme noudettu jalkansa loukannut kissa ja seuraavaksi suunnittelemme pihamme kahden tyttökissan sinne toimitusta leikattavaksi. Olisi ehkä hieman vähemmin kirppusirkusta ja elon tielle sortuvia kissanpentuja. Koulun talven ensimmäistä täivaroitusta odotellessa.....


Mukavaa viikonloppua, millaista sirkusta teillä on pidetty?

p.s Muutama viikko sitten minua haastateltiin Sisuradioon, vartin haastattelun voi kuunnella täältä : http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6790033

lauantai 14. lokakuuta 2017

Ruoka on vakava asia

Olen kirjoittanut lukemattomia kertoja miten vakava asia ruoka on turkkilaisille. Suomalaisesta näkökulmasta touhu menee usein yli mutta sitä ei kannata kertoa täällä ääneen. Sanoin usein tytölleni mammalta oppiman tokaisun, ruualla ei leikitä mutta turkkilaisittain se voisi olla että ruuasta ei vitsailla. Ulkomaalaisten keskuudessa usein toistuva purkaantumisaihe ja vitsailun kohde onkin turkkilaisten fanaattinen suhtautuminen ruokaan ja sen valmistukseen, tekee älyttömän hyvää hekottaa valikoidussa seurassa ruokajutuille kun kukaan ei suutu.


Viime viikolla palatessani töistä kotiin löysin miehen paketoimista makkaroita, kymmeniä makkaroita. Turkissa anoppi oli alkanut makkaran tekoon ja lähetti meille kilokaupalla makkaraa, siellä ne nököttävät kaapissa kauniissa rivistössä. Olemme toisinaan vaihdelleet ystäväni kanssa anoppien lähetyksiä tyyliin, otatko muutaman purtilon kvittenihilloa kun sitä on taas tullut litroittain. Juu, kiitos ja mä voisin antaa sulle anopin tekemiä porkkanatankoja kun ei me ehditä niitä syömään.

Olimme miehen kanssa viime viikolla koulun vanhempainkokouksessa. Arvatkaa mikä oli ykkösaihe? Ruoka tietysti, 40 minuutin lounastunti on monen mielestä kovin lyhyt ja osaa mietityttää kuinka koota lapselle monipuolinen lounas. On hankalaa pakata aamulla mukaan keitto, salaatti ja pääruoka. Toinen taas kertoo että lapsen hakeminen päivittäin kotiin syömään on pulmallista sillä aika ei riitä. Me sämpylän tai muun helpoksi mielletyn ruuan pakkaajat pysyttelemme visusti hiljaa. Naapurinpoika juoksee päivittäin äidin kannoilla koulusta kotiin, pupeltaa nopeasti keiton, salaatin, papupadan ja pilahvin suuhun ja juoksee takaisin koululle pavut vatsassa hölskyen.

Ulkomaalainen tuttavani kertoi joutuneensa huonoon maineeseen juuri esikoulun aloittaneen tyttärensä koululla. Iltapäiväryhmän lounaslaatikon vaatimukset tuntuivat melkoisilta kun listalla luki maanantaina viininlehtikääryleitä, tiistaina linssipullia ja keskiviikkona tietynlaista börekiä. Vanhempainkokouksessa tuttavani oli neuvonut erästä äitiä hyvään kulmapuotiin, josta tuotteet voi hankkia valmiina. Valmiina?! Oletteko te työelämässä oli närkästynyt äiti kysynyt tuttavaltani. En mutta en tykkää ruuanlaitosta, oli tuttavani tokaissut. Emämoka, pudistelen päätäni. Onneksi olen oppinut muilta että töissä käyvä äiti aloittaa Turkissa jokaisen lauseen muistuttamalla olevansa töissä käyvä äiti.


Jututin eilen omalla työpaikallani tarhaan hyvin nihkeästi sopeutuvaa tyttöä, jota ei huvita leikit, piirustelut, enkuntunnit, pihaleikit eikä oikein mikään. Kyselin että mikä on hauskinta viikonlopuissa ja tytön ilme kirkastui kun hän kertoi kuinka koko perhe syö lauantaiaamuna boyoksia ( paikallisia erikoisuuksia leipomosta) ja mummon tekemiä hilloja, unohtamatta kertoa jokaista muuta aamiaispöydän tuotetta. Kyselin puistosta ja kavereista ja tyttö jatkoi kuvailua mummon lounasherkuista ja siirtyi lopulta illan menuuseen. Että sellaista, ruoka voi olla vakava ja iloinen asia jo pienestä pitäen jos kasvaa turkkilaisen suvun keskellä.

Meillä ruoka ei ole niin vakava asia mutta mukava asia se on. Viime viikolla vihanneslaatikon pohjalle oli unohtunut sekalainen erä vihanneksia, jotka alkoivat jo nahistua. Niistä tulikin erinomainen padallinen täytettyjä vihanneksia:


Täytetyt kasvikset

- Munakoisoa, kesäkurpitsaa, paprikoita, tomaattia.
- n. 200 g jauhelihaa (riippuu kasvisten määrästä)
- n. 2 dl riisiä ( riippuu kasvisten määrästä)
- 1 sipuli
- 1 tomaatti
- puristettuja valkosipulinkynsiä maun mukaan
- hienonnettua persiljaa tai/ja tilliä
- suolaa, mustapippuria, jeeraa, paprikamaustetta ja chiliä maun mukaan
- 2 rkl tomaattipyreetä


1. Pese valitsemasi kasvikset. Munakoiso ja kesäkurpitsa leikataan kahteen tai kolmeen osaan.  Kuori hieman pinnasta kuorta pois ja koverra sisus pois. Laita munakoisot noin puoleksi tunniksi suolaiseen veteen, näin niistä poistuu kitkeryys. Paprikoista leikataan hattu pois ja puhdistetaan sisus. Jos haluat täyttää tomaatteja, leikkaa lakki pois ja koverra sisus. Kaikkien koverrettujen kasviksien sisuksen voi käyttää halutessaan täytteeseen.

2. Sekoita kulhossa raaka jauheliha, raaka riisi, pieneksi hakattu sipuli, valkosipuli ja mausteet sekä yrtit. Voit lisätä halutessasi kasvisten sisuksen mukaan, munakoison ja kesäkurpitsan sisus kannattaa pyöräyttää pannulla pehmeäksi. Täytä kasvikset seoksella varovasti etteivät ne halkeile. Jätä jokaisen kasviksen yläosaan tilaa sillä riisi turpoaa valmistuessaan.


3. Leikkaa tomaatista paloja, joilla saat suljettua munakoisot ja kesäkurpitsat. Paprikoihin voi käyttää niiden omia 'hattuja' tai tomaattia. Asettele kasvikset kattilaan niin että hatut ovat ylöspäin eivätkä kasvikset pääse paljon liikkumaan kiehuessaan. Nopeasti valmistuvat tomaatit kannattaa laittaa päällimmäiseksi. Kiehauta toisessa kattilassa hieman öljyä, sekoita tomaattipyree ja vesi. Kaada liemi kasvisten päälle ja laita kattila kiehumaan alhaisella lämmöllä kannen alle. Jos kasvikset kiehuvat liikaa, vähennä lämpöä tai ne saattavat hajota. Kiehuta noin 30 minuuttia ja tarkista pehmeys, riippuen kasvisten koosta ja määrästä voit antaa niiden kiehua vielä 15 minuuttia lisää. Jos kasvikset tuntuvat liikkuvan kattilassa, aseta niiden päälle posliinilautanen painoksi.

4. Anna kasvisten vetäytyä noin vartti ja tarjoile jogurtin kanssa. Afiyet olsun! Tämän ruuan valmistusta ei kannata ottaa turhan vakavasti sillä kasviksia, suhteita ja mausteita voi tuunailla tilanteen ja makuhermojen mukaan.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kasvavan tytön kaksikielisyys


Kaksikielisen lapsen kielien kehitys on selvästi matka jossa on omat nousut ja laskunsa. Eka luokan aloittaminen jännitti sillä nyt turkin kieli on ottanut erilaisen roolin koulussa opetettavan aineen muodossa. Koulupäivästä osa täyttyy kirjainten opettelussa ja kotona piirrellään e- ja l-rivejä oikeankirjoitusvihkoon. Mihin menee suomen kieli, pyristeleekö se jossain vielä hengissä?


Kaksikielisyystutkija Soile Pitkäsen haastattelu osui ja upposi. Olen yrittänyt pitää suomen kielen luonnollisena osana arkeamme mutta välttelen yhä enemmin käskytystä kuten vastaa suomeksi tai nyt puhutaan suomea. Yksi kieli ja yksi vanhempi mentaliteetti puhtaana on lähes mahdoton yhtälö jos haluaa että perheenä tehdään jotain yhdessä mutta haittaako se? Aamiaispöydässä puhutaan sujuvasti turkkia ja suomea sekaisin. Mies ikävöi hirvenlihaa suomeksi, tyttö selittää eilisen korisharkkajutun turkiksi ja yöllisen unen suomeksi, itse taiteilen vuorotellen molemmilla riippuen kenelle puhun. Illalla syödään burgereita ja siinä vaiheessa päivää vuoropuhelu voi olla taas jo jotain ihan muuta. Yritän pitää omana ohjenuorana että suomen kielen ei tarvitse olla täydellistä vaan tytön kuuloista.


Koulusta on saatu onneksi melko vähän läksyjä mutta 6-vuotiaalle ihan tarpeeksi. E- ja l-rivit alkavat suorina ja siisteinä mutta usein kirjaimet kokevat kaatumisilmiön rivistön loppupuolella, tytöllä olla kiire leikkimään. Suomen kieli sai kesällä kuurin mummin ja ukin lomaillessa luonamme melkein pari kuukautta, sanastoon tuli piristystä ja tyttö tuntui nauttivan tänä kesänä tulkin pestistään. Ukki ja mummia neuvottiin lopettamaan turkin kielellä räpellys, antakaa kun minä hoidan asian sanoi neiti lihakaupassa ja kahvilassa. Tablettiin on ladattu ekapeli -sovellus, joka on osoittautunut hauskaksi ja hyödylliseksi suomen kielen tukemiseen. Iltasatu lukemisena on ollut Suomesta saatu Koiramäen kootut, jonka sanasto saa oman kielenikin solmuun. Yritän avata tytölle maatalouteen perustuneen Suomen sanastoa kuten äes, pirtti, päre ja heinäsavotta. Siinäpä savottaa mutta keskustelu lastenkirjan ympärillä on ihan parasta, tarina rönsyilee ukin lapsuuteen maalla ja sukulaisuussuhteisiin. Mikä on pikkuserkku ja kuka olikaan kenenkin mummo tai sisko.


Kiireen keskellä huomaan kaksikielisen lapsen vanhempana hölmöilyn. Ekana sadeaamuna pyydän tyttöä laittamaan jalkaan lenkkarit, ei siellä enää sada. Tullessani vessasta tyttö vaihtaa tuskaisena kumppareita jalkaan koska baba on pyytänyt laittamaan ne. Kohta sataa kuitenkin. Kommunikointi on toisinaan ihan syvältä ja tyttöä taatusti rassaa omien vanhempien rajallisuus kielipuolina. Väsyneenä ja kiireen keskellä on haasteellista olla kaksikielinen, hyppy turkista suomen kieleen saattaa ottaa hetken kun tarina kokoontuu mielessä, huomaan tytön työskentelevän hiljaa vilkkaasti ja laitan laukun alas ja muistutan itseäni että onneksi Turkissa myöhästyminen on synneistä pienin.
 
Tyttö on löytänyt koulusta hyvän kaverin, jonka kanssa vietetään välitunnit ja irtaannutaan monen halailun jälkeen kotikadun risteyksessä. Kävelemme tytön äidin kanssa kikattelevan parivaljakon jäljessä, koulu ja uusi kaveri ovat tuoneet tytön turkin kieleen sanoja, joita joudun arvailemaan ja tarkistamaan googlesta tai suoraan tytöltä. Me ollaan kankoja, sanoo neiti kotimatkalla, superystäviä ellet tiedä mitä se tarkoittaa. Paljon on oppimista, toisinaan vanhemmilla lasta enemmin.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Turkkilainen koulu ja suomalainen malli

Olin kuuntelemassa viime viikonloppuna Anna-Kaisan esitelmää suomalaisesta koulutusmallista. Finlandiyali eğitim sistemi tapahtuma keräsi salin lähes täyteen ja osanottajat tuntuivat tekevän kynä tai tabletti savuten muistiinpanoja, suurin edustus taisi olla eri alojen opettajista joille suomalainen malli tuntuu useimmiten kaukaiselta unelmalta. Suomalainen koulutus on ollut monien huulilla viime vuosina Turkissa ja se onkin usein ensimmäinen asia mistä keskustellaan kun kotimaani käy uusille tuttaville ilmi. Anna-Kaisaa  kuunnellessa tuli aika ylpeä olo, siinä sitä kuunneltiin miten hienosti koulutus on järjestetty kotimaassani Suomessa.


Tytöllä on takana pari viikkoa turkkilaista valtionkoulua. Pari kertaa olen tainnut pärähtää mutta toisaalta kaikki on mennyt odotusten mukaisesti, luokkakoot ovat aavistuksen liian isot, vanhemmat pyrkivät notkumaan liikaa koululla ja tiedonkulku on useimmiten surkeaa. Opettaja vaikuttaa onneksi mukavalta mutta on jo ensimmäisten viikkojen aikana huokaillut taatusti tosi raskaasti vanhempien ristitulessa. Jaksoi sentään viikon vanhempien whatsapp ryhmässä kunnes jatkuva soittelu/viestittely/saman kysyminen viidesti vei mehut hänestäkin. Kuka sanoi ettei tyhmiä kysymyksiä ole olemassa? On niitä ja vielä usein toistona.


Ekalla viikolla saimme kirjat eli matematiikan, turkin kielen + kirjoitus ja lukeminen, musiikki sekä elämänkatsomustieto. Itse hankimme opettajan antaman listan mukaan kirjakaupasta noin 70 turkin liiralla ( 18 €) vihkoja ( se olikin tarkkaa, 40 sivua, viivat niin eikä näin), erilaisia värikyniä, muovailuvahaa, lyijykyniä, terottimia ja niin edelleen.  Tarvittiin myös uusi reppu, eväslaukku ja laatikko sekä tietysti ne kouluvaatteet. Maanantaisin ja perjantaisin pukeudutaan koulun pikee -paitaan ja shortsihameeseen sillä tällöin pidetään viikon avajais- ja päätöstilaisuus. Muina päivinä ollaankin verkkareissa ( jee, ei silitystä!). Tytön koulu siirtyi monien muiden tavoin pois kaksivuorosysteemistä ja nykyisin kaikki lapset menevät kouluun klo 9 ja pääsevät pois klo 14.30. Puoliltapäivin on 40 minuutin lounastauko ja aamun ensimmäinen välitunti on muita pidempi eli 30 minuuttia. Koululla ei lupailuista huolimatta ole ruokalaa ja maksullista lounasvaihtoehtoa vaan ainoastaan pieni kanttiini. Ekan viikon mies kiikuttikin tytölle ruuan ja tsekkasi kuinka ruokailu omassa luokassa onnistuu, nyt tytölle sitten pakataan lounas jo aamulla mukaan eikä eväslaatikon pakkaaminen ole vielä muodostunut raastavaksi ( koska mies on sen hoitanut).


Olen ollut koulun aloituksen suhteen hieman sivustaseuraajana sillä mies on vienyt ja usein hakenutkin tytön sekä hoitanut muonituspuolen järjestelyt. Ensi viikosta lähtien alan kuitenkin hoitaa ainakin tytön haun ja varmaan myös muonituspuolta osittain. Naureskelin ensimmäisellä viikolla miehen hermoiluille vanhempien juoruiluista ja sekaantumisesta koulutyöskentelyyn kunnes kävin tällä viikolla itse todistamassa asiaa. Osalle vanhemmista tuottaa selvästi suunnatonta tuskaa laskea lapsi irti, on tärkeää vahtia luokan ovenraosta tuntien etenemistä ja syöttää 6-vuotiasta lasta lusikalla. Asialle tuli jonkunlainen piste eilen jolloin koulun johtaja hermostui totaalisesti käytävissä ruokalootien kanssa norkoileviin äiteihin ja heitti heidät ulos porttikielto perässä. Luokalle valittu vanhempien edustaja ja hänen avustaja on jo ehditty vaihtaa viikon jälkeen koulun johtajan puhuttelun kautta, syynä rouvien välinen kinastelu ja nimittely lasten kuullen. Naurattaisi ellei itkettäisi.

Ilmainen valtion koulu on pieni vitsi sillä ei se kyllä ihan ilmainen ole. Kahden viikon aikana rahaa on valunut lisäkirjoihin, kouluvaatteisiin, kuukausimaksuun että esimerkiksi vessapaperia on tarpeeksi ja tulossa on ainakin uuden tietokoneen ja projektorin hankinta yhteistoimin hajonneiden tilalle. Suomalainen koulutusmalli tuntuu hyvin kaukaiselta kun katselen perjantaina koulun portilta viikon päättäneiden lasten järjestäytymistä jonoihin ennen Turkin kansallishymnin alkua. Rivit ovat suorat eikä kukaan hillu koulun johtajan valvovan katseen alla. Hilluminen alkaa porttien ulkopuolella vanhempien toimesta kun lapset siirtyvät hallituissa riveissä luokka kerrallaan kohti porttia. Väkirikkaassa maassa on opetettu olemaan eturivissä, maksoi mitä maksoi, koulun johtajan huutaminen mikkiin kaikuu kuuroille korville. Heipparallaa ja kohti uutta maanantaita, kuinkas teillä?

Mitä haluat kuulla koulumaailmasta minun näkökulmastani? Muonitus, viikko-ohjelma tai ehkä jotain muuta?

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Tomaattisavotta

Kuluvan kuun alussa vietettiin pitkiä vapaita toisen bayramin muodossa. Ajattelin että nyt on aikaa tehdä talveksi tomaattisoosseja ja pyysin miestä ostamaan töistä tullessa Karşıyakan vihanneskaupasta tomaatteja. Paljon ostan, kysyi mies? No, laitetaan 10 kg sanoin sillä tuolla hetkellä into valmistaa soosseja oli katossa. Olin googlaillut erilaisia kastikkeita ja innostuneena suunnittelin monenlaisten tekoa. Seuraavana päivänä lähdin ostamaan mummokärry mukanani tulisia pippureita ja valkosipulia sekä muutamia muita tarvikkeita. Tyrmistys oli suuri kun tajusin että maan ollessa suurimmilta osin lomilla, vihanneksia ei toimiteta ja kaupat olivat sulkeneet ovensa joutuessaan myymään ei oota.


10 kg tomaatteja joutui odottamaan siis muita lisukkeita yli lomien ja innostus oli loppu. Soossi oli kuitenkin tehtävä joten raastoimme, pilkoimme ja keitimme miehen kanssa soossit aavistuksen hampaat irvessä. Onneksi tehtiin sillä hyvää tuli ja nyt on talveksi kastiketta aamupalalle ja ruokiin.

Turkissa talvivalmistelut näkyvät ja monessa kodissa kuivataan ja keitetään. Parvekkeilla roikkuu munakoisoa, tulisia pippureita, okraa ja paprikoita kuivumassa ja kaupoissa mainostetaan säilöntään saapuneita vihreitä tomaatteja, eri vahvuisia chilejä ja pieniä kurkkuja. Tomaattisoossit ovat useissa perheissä minimivalmistelu vaikka muita touhuja töissä käyvien parissa ei enää tehdäkään. Talvivalmistelut tehtiin ennen isommassa mittakaavassa, työelämä ja kiire on vähentänyt touhuja ihan silminnähden, kuivauksia parvekkeilla ja etikkasäilykkeitä on huomattavasti vähemmin. Vielä 10 vuotta sitten Ankaran keskustan kortteleissa leviteltiin lampaan villoja pihoille ja kotipihallamme kävi härdelli kun naiset kuivasivat tarhanakeittoa varten vihanneksia ja jogurttia.


Tomaattisoossia on tehty blogissani ennenkin anopin reseptillä ja suurimmaksi osaksi 10 kg päätyi samaan kastikkeeseen. Laitamme sitä talvella patoihin ja pastakastikkeisiin sekä suoraan pöytään leivän tai leipätikkujen kaveriksi. Surffaillessani netissä innostuin tekemään balkanin alueelle tyypillistä kastiketta, johon tulee lisäksi munakoisoa ja punaista paprikaa. Kyseisellä soossilla on monta nimeä kuten ajvar, lütenitsa ja lutenica, reseptitkin poikkeavat tekijän mukaan toisistaan. Itse tein soossin tomaattikastikkeen pohjaan, joten määrät on suuntaa antavia.


Lütenitsa soossi

3kg tomaatteja
1 kg punaisia suippopaprikoita
0,5 kg munakoisoa
10 valkosipulinkynttä
n.5 tulista turkinpippuria (chiliä)
1 rkl suolaa
2 rkl omenaviinietikkaa (muukin etikka sopii)
2 kl oliiviöljyä
1 tl sokeria


1. Munakoisot ja paprikat voi valmistaa joko uunissa tai kaasulieden liekillä käristäen. Itse laitoin molemmat uuniin noin vartiksi. Munakoisot ja paprikat ovat valmiita kun kuori on käpristynyt ja sisus pehmentynyt. Irrota molemmista kuori kun pinta on jäähtynyt. Pilko pieniksi.

2. Tomaatit voi raastaa kuten me teimme, tällöin kuori jää näppärästi käteen (säästä kuoret!) Toisaalta tomaatit voi kaltata tai ne voi pyöräyttää kuorineen seokseksi. Laita tomaattiseos kattilaan, lisää valkosipulit, turkinpippurit (chilit), suola, sokeri, omenaviinietikka  ja pilkotut munakoisot ja paprikat. Anna kiehua puolisen tuntia ja hämmentele välillä.

3. Soseuta seos lopuksi ja lisää oliiviöljy. Annostele heti kuumana hyvin puhdistettuihin lasipurkkeihin ja sulje kannet kunnolla. Laita purkit ylösalaisin ja anna jäähtyä kunnolla vuorokauden, sen jälkeet purkit voi siirtää viileään paikkaan, pois auringonvalosta.


Kuorista soossia

Jos tomaattisavotasta jää tomaatinkuoria, ei niitä kannata heittää roskiin. Keitä kuoret kattilassa, vettä ei tarvitse lisätä sillä niistä irtoaa nestettä. Hämmentele ja varmista etteivät kuoret pala pohjaan. Lisää hieman suolaa ja oliiviöljyä. Kun kuoret ovat kunnolla pehmenneet voit valita helpomman tai vaikeamman tyylin:


1. Soseuta seos ja purkita. Perustomaattikastike sopii hyvin ruokien pohjaksi ja vaikka pizzakastikkeeksi. Seosta voi maustaa maun mukaan.

2. Laita kuoriseos lävikköön ja valuta tomaattiseos irti kuorista. Seoksen voi laittaa aurinkoon vuorokaudeksi, jolloin se vetäytyy pyreeksi.


Olipahan savotta mutta nyt on soosseja! Teetkö talvivalmisteluja keittiössä?

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kukkapöksyt

Helena kirjoitti viime viikolla ranskalaisesta huolettomasta tyylikkyydestä. Tarinaa lukiessani hihittelin sillä erityisesti ei koskaan isoja kukkakuvioita -ohjeen kohdalla verkkokalvoilleni kohosi kuva  turkkilaisesta rouvasta kukkapöksyissään omalla kukkasohvallaan, kukallisten pitsiverhojen ja kodin 'harkitun' monimuotoisen värimaailman ympäröimänä. Vuosien varrella olen seilannut epäonnistumisten ja onnistumisten välimaastossa pyrkiessäni noudattamaan paikallista pukeutumisetikettiä häistä urheiluharrastuksiin ja työpaikoille. Joskus ei ole mennyt ihan kuten piti mutta kukallisia salvarpöksyjä en ole vielä ostanut.


Seikkailu aluspaitojen luvatussa maassa on ollut värikästä ja vaatinut totuttelua. Sen lisäksi päänvaivaa ovat aiheuttaneet erilaiset tilanteet ja pukeutuminen porukan tai paikkakunnan mukaan. Muuttaessani Bodrumista Ankaraan olin kuin huutomerkki rannikon vaatteissani marraskuisen harmaa-ruskea palttookansan parissa ja Ankarasta Izmiriin saapuessani vaatekaapissa oli tyhjä tila egeanalueella vaadittaville kevyille puuvillamekoille ja muotisandaaleille. Konyassa anoppi nyki liian lyhyttä paitaani alas moskeijan pihamaalla ja tytön esikoulun ensimmäisen vuoden toikkarien jakopäivänä olin taatusti ainoa äiti joka oli pukenut vain tytön mutta unohtanut tälläytyä itse.


Yläkerran naapuriperheemme on kotoisin Istanbulista ja muistaa aina päivitellä Izmirin naisien tyylittömyyttä. Rinkeli on meinannut mennä itsellänikin muutaman kerran väärään kurkkuun sillä muodoista huolimatta moni izmiritär pukee päälleen tiukan trikoomekon, mikroshortsit tai napapaidan. Ihailen tosin paikallisten itsetuntoa, joka täytyy olla syynä siihen että jokainen valitsee vaatteet mieltymystensä, ei vartalotyypin mukaan. Leipäkaupassa tapaamaani naapurin neitiä en taatusti tunnista samaksi työvaatetuksessa, puhumattakaan juhlalookista. Tukka sykerölle sutaistuna, kukkahousuissa meikittömänä vastaantulevasta kuoriutuu hetken laittamisen jälkeen mielettömissä koroissa ja minarissa tepsuttava hulmutukka. Turkkilaisen työvaatetus vastaa omaa juhlalookkiani ja paikallinen juhlalook taas on sen verran Wow ettei vaatekaappini tai meikkiarsenaalini edes tunne kyseistä tasoa.


Pukeutumisen äärilaidat ja vastakkainasettelu on mieletöntä. Hätkähdän kun päivittäin uusissa supertyylikkäissä vaatteissa työpaikalle saapuva työkaverini esittelee lomakuviaan, jossa hän seisoo kotikonnuillaan mustanmeren teeviljelmillä kukkapöksyissä ja rennosti hiuksille solmitussa pitsikoristeisessa huivissa, ei meikkiä?! Kaupungilla vastaan tuleva valtavaa pinkkiä turbaania kantava nainen kullanvärisissä monen milllin korkkareissa saa pääni kääntymään, no voi wau.

Onnekseni työpaikkani pukukoodi on rento, teenhän töitä lasten kanssa. En silti voi mennä työpaikalle laittautumatta tai verkkareissa, ellen halua jonkun tarjoavan tauolla huulipunaa ja vinkkejä syysaleihin. Meikitön on sama kuin sairas monen turkkilaisen mittapuun mukaan joten jatkuva mikä sua vaivaa kyselykin hermostuttaa, on helpompi kaivaa huulipuna laukusta. Käytännöllisyys ei kuulu turkkilaiseen pukeutumiseen ja jaksan aina ihmetellä työkavereiden sujuvaa keikkumista lastentuoleilla ja leikeissä tiukoissa minihameissa. Kokemusta löytyy yhdestä enkuntunnista, jonka huomion varastivat opettajan pilkullisten alkkareiden vilkkuminen, turkitar on taatusti oppinut olemaan tiukemmissakin tilanteissa epämukavissa korkokengissä ja liian pienissä vaatteissa toisin kuin tämä suomalaiseen mukavuuteen vannova. Muutaman asian olen oppinut:
  • Jos kampaamossa ehdotetaan meikkausta, kieltäydy. En puhu samaa kieltä sen suhteen mikä on kevyt meikki ja peilistä tuijottaa pelle.
  • Et voi koskaan alipukeutua, ylilyönneistä ei mulkoilla.
  • Kenkäkaupassa ei kannata kysyä juhlakenkä vinkkejä, en pysty kävelemään paikallisten naisten suosimilla kauniilla mutta epämukavilla, joita kengiksi kutsutaan.
  • Vaatekaupassa ei kannata kysyä myyjältä että ovatko päälleni survotut housut oikeankokoiset, ne ovat nimittäin aina numeroa liian pienet vaikka paikallisittain juuri hyvät.
p.s kukallisia salvareita en ole hankkinut mutta leopardinkuvioiset ja raidalliset omistan, ovat maailman parhaimmat housut helteillä.