Härkäpapu on kevään herkku

Härkäpapu on papuruokien kohdalla minulle se suurin herkku. Se on kevään tuoja, sillä huhtikuussa se on toreilla parhaimmillaan. Jos näet pulleita, keväisen vihreitä silkoisia papuja, joiden kohdalla on kyltti sakız bakla, syöksy tutkimaan tarjontaa. Keväällä härkäpavut syödään sellaisinaan, sillä papujen kiinnikekohtia ei tarvitse siivota. Sakız tarkoittaa tuoretta, pehmeää ja suussasulavaa papuateriaa. Pavuille kannattaa antaa mahdollisuus, vuosia sitten alkupalana pöytään kiikutetut papukipot eivät saaneet huokailemaan ihastuksesta. Nykyisin saavat. Pavut ovat terveellisiä ja tärkeä osa turkkilaisten ruokavaliota, ne ovat hyviä proteiinin ja kuidun lähteitä.


Kesän edetessä härkäpapujen kuori kovenee ja niitä myydään markkinoillakin jo valmiiksi kuorittuina. Osa kuorii ja pakastaa jo keväällä osan pavuista, kesällä kuorittuja papuja tarjotaan usein mezenä latva-artisokan kukkapohjuksen kera.


Härkäpapuja oliiviöljyssä eli zeytinyağli bakla

500g kokonaisia härkäpapuja liotettuna
1 iso sipuli siivuiksi pilkottuna
2 isoa tomaattia kuorittuna ja pilkottuna
(tomaattipyrettä)
1 sitruunan mehu
tilliä
1 tl sokeria
1,5 tl suolaa
1 dl oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä puristettuna
n. 2 dl vettä

tarjoiluun jogurttia


1. Liota papuja vedessä. Leikkaa papujen palot 2-3 osaan, leikkaa päät pois. Pilko sipuli ja tomaatit sekä valkosipuli.
2. Lämmitä oliiviöljy ja kuullota sipulia hetki, lisää pavut, tomaatit ja valkosipuli. Jos tomaatit ovat mehuttomia, lisää hieman tomaattipyrettä. Sekoita.
3. Lisää vettä tomaattien mehukkuuden mukaan. Mausta suolalla ja sokerilla sekä sitruunanmehulla. Keitä tavallisessa kattilassa noin 40 minuuttia alhaisella lämmöllä toisinaan hämmentäen. Tämä ateria valmistuu helposti myös painekattilassa. Ateria on valmis kun pavut ovat pehmeitä. Koristele lopuksi tillillä ja tarjoile jogurtin kera. Turkissa ateria tarjotaan usein jäähtyneenä ja se soveltuu myös alkupalaksi.

Härkäpavut jogurtissa

200 valmiiksi kuorittuja härkäpapuja
1 pieni sipuli silputtuna
(purjoa halutessasi)
4 valkosipulin kynttä
jogurttia
0,5 dl oliiviöljyä
n. 2 dl vettä
suolaa


1. Liota papuja vedessä. On makukysymys haluatko kuoria niiden päällimmäisen kerroksen pois. Leikkaa viilto pavun sivuun ja kuori lähtee melko helposti irti. Jos pavut ovat todella tuoreita ja hyvälaatuisia, ei tarvitse.

2. Lämmitä oliiviöljy, kuullota hetki sipulia ja valkosipulisilppua. Jos haluat lisätä purjoa, lisää maun mukaan purjosiivuja sekaan.  Lisää pavut ja hieman vettä, lisää suola. Keitä noin 20 minuuttia tai kunnes pavut ovat pehmeitä. Tarkista ettei vesi haihdu keittämisen aikana.

3. Valmista valkosipulijogurtti yhdistämällä paksua jogurttia ja puristetut valkosipulinkynnet. Kumoa papuruoka lautaselle ja nauti valkosipulijogurtin ja tuoreen leivän kera.

Afiyet olsun!

Kommentit

  1. Kiitos resepteistä! Baklasta on meillä juuri nyt puhuttu paljon, se kun on varsinainen terveyspommi.
    Nyt sain sitten reseptitkin, joita voin parin viikon kuluttua mökillä kokeilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma tykkaan baklasta ihan tosi paljon, mulla on jo uusi satsi likoamassa :)

      Poista
  2. Voi, oisko härkäpapua voinu käyttää nuin koko palkoina! Kasvattelin kerran ja ne oli kukkivina tosi kauniita ja kasvoivat hyvin, mutta sitte isoisa paloissa oli vain muutama papu ja ruokaa saatiin aika vähän. Se oli pettymys ja ei enää ole kasvatettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voi kayttaa, ovat hyvia kun ovat viela tuoreita ja kauden alussa, sen jalkeen kuori kovenee ja moni kayttaa vain nuo sisukset, osassa palkoja papuja on tosiaan aika vahan, vilkaisin netista suomalaisia ohjeita harkapavulle ja niissa ei kokonaisina kaytettyja harkapapuja nayttanyt olevan.

      Poista
  3. Täälläkin on papujen aika ja niitä tulee paljon laitettua,mutta minä pidän eniten niistä litteistä pavuista.Ovat niin hyviä tomaattikastikkeessa:) ONko teilläkin niitä litteitä?
    https://www.google.co.il/search?q=Roma+beans&biw=1920&bih=947&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=WxVWVcaKFInbUYqNgeAC&ved=0CAYQ_AUoAQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Litteita on meillakin ja tykkaan niistakin tosi kovin, teen niita myös tomaatti-valkosipulikastikkeessa, litteiden kausi on pitka mutta kokonaisten harkapapujen lyhyt joten olisiko siina syy miksi aina naita eniten himoitsen :) Kaikki pavut ovat hyvia, borlottipapua tulee kaytettya harvoin, pitaisi varmaan kokeilla uusia resepteja niihin.

      Poista
  4. Oi, nuo härkäpavut olivat mun suurinta herkkua kun "entisessä" elämässä vietin kuukauden silloisen puolisoni perheen luona siellä, Izmirissä. He olivat etukäteen jännittäneet miten ruoat minulle kelpaavat, nuorelle suomitytölle. Nauroivat myöhemmin että heidän perusruoka olikin minun suurin herkku! Slurps! Nyt tuli nälkä...

    Terkuin Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ihanaa kuulla, tykkaan eniten Turkissa itseasiassa paikallisista kotiruuista, ne kun vaihtelevat alueittain ja perheittain viela, ovat vaan usein yksinkertaisuudessaan niin loistavia.

      Poista
  5. Just eilen paistettiin härkäpapuja uunissa lisäkkeeksi. Pitääpä noitakin kokeilla. Liotatko sinä aina härkäpavut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma liotan yleensa kaikkia papuja jonkun aikaa, samalla irtoaa lika ja huuhtelen pari kertaa sitten ennen kayttöa mutta tuskinpa noita tuoreita nyt niin tartteisi liottaa kunhan huuhtelee. En ole koskaan laittanut harkapapuja uunissa, laitoitteko ihan sellasenaan vai maustoitteko jotenkin?

      Poista
  6. Pavut on jäänyt minulle vieraaksi. Lapsetkin inhosi maanantaita, jolloin oli koulussa papupäivä. Silloin oli aina paras olla kotona ruoka odottamassa koululaisia, sillä olivat tosi nälkäisiä. Siinä kohtaa ei siis onnistunut tuo maahan sulautuminen:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesti minullakin hetken ennenkuin ymmarsin maistella erilaisia papujuttuja, ihmettelin aluksi miksi joku tilaa ravintolassa papumezen kun tarjolla on muutakin, maistelun jalkeen ei tarvinnut enaa ihmetella. Nykyisin olen ihan hulluna papuihin :)

      Poista
  7. Me syödään voimakkaanmakuisen lammasjuuston kanssa tuoreeltaan, tai valkoviini- tomaatti kastikkeessa. En tiennyt nimeä suomeksi, kiitos infosta Petra😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Espanjassa ja Italiassa taitaa tosiaan olla hyvin yleinen naposteltava tuoreena voimakkaan juuston kanssa, onko hyvaa?

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit