Totuus lapsiperheistä lomalla

Lapset ovat toisinaan rasittavia, ihan kuten aikuiset. Lapset ovat varmasti useimmiten sitä mieltä että aikuiset ne vasta rasittavia ovatkin, jätski on kortilla ja aina kun meno on villein pitää mennä syömään, nukkumaan tai hammaspesulle, plaah. Varo, ei saa, nyt loppui juokseminen tai kepeillä huiskiminen, ovat yhtä puuroa lapsen korvissa. Me aikuiseksi tulleet kun emme ole ammattilaisia vaan toisinaan hermoheikkoja huutajia, väsyneitä vanhempia. Lapsipsykologit älkööt vaivautuko.


Meidän perhekunta heittäytyy lomatunnelmaan kun saamme kylään kerran vuodessa toisen lapsiperheen Suomesta. Arjen keskellä otetaankin toinen vaihde päälle, tehdään miniloma, syödään liikaa, juodaan viiniä, tehdään kaikkea täysillä ja lapsiperheitä kun ollaan, lasten ehdoilla. Kavereista, miehestä ja itsestään tulee perheenisiä ja -äitejä vaikkei koskaan olisi uskonut. Ne ystävät joiden kanssa elettiin nuoruutta ovatkin samassa tilanteessa kuin itse ollaan nykyisin, harmi vaan että arki yhtyy liian harvoin.


Meidän lapsiperheissä on enemmin oksutautia, ruuasta kieltäytymistä, kiukkuilua kuin elokuvissa tai sellaisissa blogeissa, joissa lapsiarki on eloa rintamamiestalossa, jossa jokainen purkki ja tyyny on oikealla paikalla. Meillä ei ole siivottu viikkoon, matot on rullalla leikkien ja tahrojen tieltä, pyykki on vallannut takaparvekkeen lisäksi osan lastenhuonetta. Tänä vuonna päästiin helpolla ( sormet ristiin, muutama pvä on jäljellä) ja lapset ovat olleet terveinä, mustelmat, nenän valuminen ja kiukkuhirviökohtaukset ovat aika pientä. Lasten kanssa ollaan vaiheessa monessa mielessä mutta kaikilla on ollut kivaa, äideillä, iseillä ja lapsilla, huolimatta siitä että toinen on rauhallinen viilipytty ja toinen riehuva pippuri. Meitä on moneen junaan, aikuisia ja lapsia.


Joskus huudetaan, ei auta vaikka Sinkkonen kirjoittaisi mitä kolumnissa, nyökyttelen lukiessani mutta saan toisinaan raivarit kun päivä on pitkällä ja lapsi karjuu suklaata-maitoa-ei ruokaa, potkii ja hakkaa kepillä toista tiimiläistään päähän, olen aika varma että toisinaan sopivat lastenhuoneen teltassa keskenään että nyt laitetaan ranttaliksi ja ajetaan kääkät hulluuden partaalle. Eiköhän tuolle oveluudelle ole käyttöä tulevaisuudenkin maailmassa.


Kun kyläillään toisen luona, on tärkeää että autetaan ja tehdään asioita yhdessä, toisen koti ei ole hotelli joten ruokia tehdään porukalla tai vuorotellen, se tiskaa joka ehtii ja yksi vahtii kolttiaisten touhuja, pyykätään ja luututaan pahimmat tahrat.


Muutama totuus lapsiperheistä ja lomailuista yhdessä:
  • Jäätelössä ja suklaassa ei kannata kauheasti pihtailla jos haluaa säilyttää rauhan.
  • Ostetaan mansikoita, omenaa ja pakkanen täyteen jäätelöä, tilanne voi olla päällä milloin vaan.
  • Uhkaillaan ja lahjotaan tilanteen tullen, turha esittää että eihän meidän perhe jos halutaan säilyttää kauhun tasapaino.
  • Isien ja äitien kannattaa mennä keskenään jakautuneina välillä ostoksille, rauhoittavalle viinille, kalastamaan tai jalkahoitoon.
  • Leijoja, saippuakuplakoneita, tarroja ja muovailuvahaa ostetaan niin monin kappalein kun on lapsia.
  • Lapset jaksavat ihmeen paljon, matkustaminen bussilla, junalla, metrolla tai laivalla on suuri seikkailu.
  • Pullonkorkit, kalat joessa, kukkien kastelu tai pyykkien ripustus vie monesti voiton hienoista leluista. 
  • Parhaita viihdyttäjiä ovat kahvilan tädit ja illallisravintoloiden sedät.
  • Välillä on ihan ok istuttaa tenavat tietokoneen eteen ja laittaa piirretyt pyörimään.


Lomatunnelmissa paras sääntö on, että aikuisetkin saavat olla lapsia, leijan lennätys, jäätelön syönti, legoilla pelaaminen ja yleinen hilluminen tekee isoillekin hyvää. Myös lapset voivat poiketa arjen rutiineista ja laittaa homman aikuisten tavoin vähän ranttaliksi, lapsillakin on oikeus lomailla. Lapsen mieleen jää taatusti illallisravintolan bändi, jonka tahdissa on jorattu sekä kahvilan hauskat tädit, jotka vievät keittiöön ja tarjoavat herkkuja. Arkeen paluun jälkeen lisää tarinaa lomapaikasta, joka osoittautuikin maanpäälliseksi paratiisiksi, ruuasta ja kesäisestä Izmiristä, muutama päivä ollaan vielä arjen ulottumattomissa.

Kommentit

  1. Mä alan olla aina vaan enemmän kyllästynyt sellaisiin blogeihin, joissa arki on muka aina niin ihanaa ja täydellistä. Paljon kivempi lukea tällaista elämänmakuista ja rehellistä tekstiä.:-)

    Lasten kanssa lomailusta mulla ei hirveästi ole kokemusta, mutta sen mitä on, niin tuollaistahan se juuri on. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, harvemmin se kenenkaan elama on ihan niinkuin kasvatusoppaissa tai avotakkalehdessa :D Lasten kanssa lomailussa on vahan erilainen vaihde kun aikuisten kesken mutta sekin voi olla yhta hauskaa oikealla asenteella.

      Poista
  2. Hei Petra!

    Onko sulla tietoa mistä löytäisi
    Turkissa hajusteetonta pyykinpesuainetta vauvan tykötarpeiden pesuun? Tuntuu olevan kiven alla, toinen toistaan vahvempia myrkkyjä kyllä löytyy... Saisipa Erisania, miniriskiä tai lv:tä! *huokaus*

    ~anna~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anna! Kaytin tytölle taman ollessa pieni migroksesta saatavaa Dalinin lapsille tarkoitettua nestemaista pyykinpesuainetta, sen lisaksi ostin orgaanista saksasta tuotua Sodasanin hajusteetonta joka oli myös suunniteltu erityisesti vauvoja ajatellen, ainakin Ankarassa oli monessa ostarissa orgaanisia tuotteita tarjolla ja taalla niita saa orgaanisilta markkinoilta seka ihan pienista kaupoistakin, suurin osa on Saksasta tuotua ja hieman hinnakasta mutta ovat tosi riittoisia.

      Poista
  3. Ihanaa, meillä onkin huomenna viimeiset työpäivät ennen kahden viikon lomaa! Aah!

    VastaaPoista
  4. Mun piti vielä tänään tulla uudestaan nauramaan tolle "lapset jammaa" -kuvalle XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset jammasi koko illan eli tama oli ihan paras illallispaikka meille kaikille, kaikilla oli siis hauskaa, tasta eteenpain suuntaamme tytön kanssa siis aina paikkaan missa on elavaa musaa :) Mukavaa lomaa, kylla lomalla oli vaan ihanaa, arkeen palautuminen ottaa koville....

      Poista
  5. Ihana kirjoitus! Olet lahjakas kirjoittaja..:)) Huomasin, että on jäänyt lukematta sun 3 viimestä tekstiä..nyt luen..:) Mulle tulossa Suomesta Kansas vieraita ens viikoksi:) En taida vaan keritä kirjotteleen blogiin..Ootko lukenut mun " mies sairastaa"? Voi olla tuttua sullekin..ha ha ;):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kylla olen ja luin sen kirjoituksen aaneen ystavallenikin joka oli taalla lomalla :D :D Kylla vaan, tuttua huttua. Eipa sita tietokoneelle paljoa keritty kun meilla oli vieraita, eika silloin tarvitsekaan, nauttikaa siis Suomen vieraistanne!

      Poista
  6. Mä asun elbistanissa ihan mukava olla täälläkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveisia Elbistaniin, oletko asunut siella kauan?

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit