Asema velvoittaa

Kirjoitin aiemmin kuinka turkkilainen kertoo lenkkarein kuka on. Toki omaa asemaa pönkitetään ja tuodaan julki muillakin tavoin, alussa puolihuolimattomat virkkeet ja lisäykset menevät helposti ohi mutta ajan kanssa paikallisia oppii lukemaan rivien välistä, kuka haluaa kertoa mitäkin, olen paljasjalkainen paikkakuntalainen, omistamme sitä ja tätä, teemme ostoksemme tuolla, et kai vaan käy siellä?

Moni suomalainen hyppisi ilosta jos pääsisi turkkilaisten ulottuvilla oleville hedelmä-ja vihannesapajoille, eikö? Suomalaiset kansoittavat paikallisia muikkumarkkinoita ja myyjäisiä mielellään, turkkilainen parempi väki taas käy mieluummin suurten ketjujen marketeissa, ei aina vain siksi että se olisi helpompaa tai laatu parempaa vaan siksi että niin kuuluu tehdä. Poikkeuksena ovat luomumarkkinat ja hienompien asuinalueiden markkinat, jos aina nekään. Törmäsin eilen naapuriini, joka kantoi markettikasseja kotiin, me taas olimme tytön kanssa tehneet täyskäännöksen markkinoille menossa sateen vuoksi, päivittelin tätä sillä olisin halunnut tutkia kalavalikoimaa. Naapuri suositteli omaa kalakauppaansa ja lisäsi painokkaasti ettei käy markkinoilla, tietenkään. Markkinoilla käynti mielletään Turkissa maalaistouhuksi, se on mennyttä aikaa ja sitä aikaa kun isoja marketteja ei vielä ollut.

Kun muutimme Izmiriin, sateli neuvoja mistä kannattaa ostaa kala tai leipä, leipä tulisi ostaa korttelikauppiaalta, koska hän on sitä kaupannut ainakin 30 vuotta samassa puljussaan, joku taas tietää kertoa Herra Mehmetistä, jonka yhtä pitkään on myynyt kalaa ja on tunnettu laadustaan, muihin ei kannata edes vilkaista. Pienet puljut menestyvät Turkissa edelleen juurikin vankkumattoman asiakaskunnan ansiosta, naapurin kalakauppaan on monta kilometriä  ja lähempänä tarjolla olisi monen monta liikettä mutta perhe on ostanut kalansa samasta paikasta jo useammassa sukupolvessa, siitä ei lipsuta. Tunnen aina tekeväni suurempaakin syntiä ostaessani leipää muualta kuin vastapäisestä leipäpuljusta, asettelen patonkia tai leipäkaupan pussia rattaiden alimmaiseksi, olo on kuin olisi käynyt omenavarkaissa.

Turkkilainen tekee politiikkaa valitessaan suklaapatukkaa. Täällä eri firmojen omistussuhteet ovat kimurantteja ja johtavat usein jopa politiikan korkeimmille palleille tai ainakin suuriin vaikuttajiin. Yleinen kahvipöytä keskustelun aihe on että kuka suosii mitäkin merkkiä, yksi ei anna penniäkään tietylle merkille, sillä hän tekee selväksi vastustavansa ostokäyttäytymisellään tiettyä ajatusmaailmaa ja puoluetta, mieluummin jää maidot hyllyyn, ellei muuta ole tarjolla. Entisellä työpaikalla tässä asiassa jakauduttiin useampiin leireihin, yksi vastusti jyrkästi tietyn merkin valmisteita, toinen ei voinut vähempää välittää vaan tunnusti rehellisesti suosivansa halvinta kun kolmas taas mussutti merkittävä ilme naamallaan juurikin merkin tuotteita.

Suomalaisena tykkään kävellä ja kannatan hyötyliikuntaa, paikallisilta ei yleensä heru ymmärrystä. Läheisen taksiaseman miehet eivät ole vielä tottuneet, että jolkottelen useita kertoja päivässä sinne tänne, tunnen kun katseet porautuvat selkään ihmetellen mihin se taas juoksee, eikö se juuri tullut toisesta suunnasta? Jalkaudun mielelläni lähikauppaan enkä jaksa roikkua parvekkeella karjumassa kauppiaalle listaa, joilla täyttäisi korini joka tarvitsisi vain nostaa narun varassa ylös. Hienot naiset eivät hikoile ja rasita itseään turhaan poukkoilemalla ympäriinsä päättömästi kuulostaa lauseelta suoraan hyvien vaimojen ohjekirjasta vuodelta 1945, Turkissa sitä sääntöä vaalitaan melko laajalti edelleen. Muistan edelleen entisen työkaverin ilmeen kun hän kurvasi taksilla työpaikan edestä aamuin illoin muutaman hassun kadunkulman kotimatkan ja minä raahustin puuskuttaen mäkeä ylös kesät talvet, siihen hetkeen tiivistyi aina joku hyvin olennainen ero turkkilaisuuden ja suomalaisuuden välillä. Suomalainen näytti itselleen että varmasti en maksa taksista vaikka olisi millainen keli kun taas turkkilainen näytti muille kuka on, asema velvoittaa.

Koulutus Turkissa

Tämä aihe on taas tapetilla täällä, sillä dershanet eli maksullista lisäopetusta tarjoavat opinahjot ovat lakkauttamisuhan alla. Valtapuolue on ottanut asian esiin aiemminkin ja nyt, vaalien alla, laitetaan hommiin potkua. Näiden lakkauttamista perustellaan eriarvoisuuden vähentämisellä, lisäopetustunnit eivät ole halpoja joten niihin on varaa vain osalla väestöä, jolloin varattomampi luokka jää automaattisesti pelkän valtion kouluissa annettavan opetuksen varaan, sen kai pitäisi riittää?

Yksityisissä kouluissa on harrasteviikonloppuja, klubeja, retkiä ruuhkaksi asti.

Turkin ongelmina koulutuksessa pidetään eriarvoisuutta ja systemaattisuuden puutetta, sitä on kritisoitu liiallisista muutoksista ja opettajien puutteellisesta koulutuksesta. Valtion koulut saavat saman määrän varoja valtiolta mutta hyvillä asuinalueilla vanhemmat tukevat oppilaitoksia, rakennetaan uimahalleja, pidetään varankeruukampanjoita ja hankitaan materiaalia tukemaan opintoja, kuten arvata saattaa varattomilla alueilla näin ei ole. Hyviä opettajia on vaikea saada huonoille alueille ja tasoerot vain kasvavat, lukioissa saattaa sitten paljastuakin suuria eroja esim. oppilaiden kielitaidon tasossa. Tasokokeisiin on tehty muutoksia kuudesti vuoden 2003 jälkeen, monien mielestä niitä painotetaan muutenkin liikaa, oppiminen kohdentuu vain kokeisiin ja kilpajuoksuun parhaimpien opinahjojen perään. Erot koulutuksessa ovat melko dramaattisia idän ja lännen välillä, idässä tyttöjen koulut jäävät edelleen usein kesken ja koulutus monilla alueilla on vähäistä, keskimääräinen koulutus putoaa edelleen reilusti alle eurooppalaisen keskitason ollessa koko maassa noin 6,5 vuotta täyttämättä oppivelvollisuusmäärää.

Uuden koulu-uudistuksen myötä 2012 Turkissa otettiin käyttöön ns. 4+4+4 -järjestelmä. Ilkokulu eli alakoulu aloitetaan 5-6 vuotiaana ( riippuen syntymäajasta), ensimmäiset 4 vuotta alakoulua ja sen jälkeen toiset 4 vuotta keskikoulua, tämän jälkeen oppilaille jaetaan todistukset. Oppilaat opiskelevat matematiikkaa, turkkia, elämäntapatietoa, vierasta kieltä, uskontoa ja luonnontieteitä sekä yhteiskunnallisia aineita. Ulkomaalaisten lapset on mahdollista vapauttaa uskonnonopetuksesta, valinnaisina aineina valtionkouluissa on mm. arabia ja uskonnon lisätunnit. Monissa yksityisissä kouluissa toinen vieras kieli saatetaan aloittaa jo varhain. Tämän jälkeen oppilaat ottavat osaa kokeisiin, joiden perusteella ratkeaa jatko-opiskelupaikka, kokeet ja käytännöt ovat vaihdelleet viime vuosina, moniin yksityisiin kouluihin on omat kokeensa.

Takev on viime vuonna Izmiriin avautunut kansainvälinen koulu, lukukausimaksu on noin 20 000 tl.

Seuraavat vuodet opiskellaan lisessä eli ns. lukiossa tai ammattiin valmentavissa kouluissa. Osa lukioista on erikoistunut jo tässä vaiheessa ja tämä taas vaikuttaa myöhempiin jatko-opiskeluihin. Viimeistään opiskelujen toisena vuotena lukiolaiset valitsevat tarkemmin oman alan; turkki-matemaattiset aineet, luonnontieteet, yhteiskunnalliset aineet tai vieraat kielet. Jottei homma olisi liian yksinkertainen, on tässäkin vaihtelua oppilaitosten ja yksityisten sekä valtion koulujen välillä, koulujen valinnaisissa aineissa on myös suuria eroja. Opintojen lopuksi opiskelijat ottavat osaa valtakunnallisiin kokeisiin ( ÖSS), joiden tulokset määrittävät tulevia yliopisto-opintoja.

Ammattiin valmentavia kouluja ( Meslek liseleri) taas ovat mm. turismin alan ja teknisen alan koulut, näistä valmistutaan suoraan työelämään kokeiksi, tietokonealan asiantuntijoiksi, teknikoiksi sekä palvelemaan laajaa turismin ja kaupan alaa. Ammatilliseen koulutukseen yritetään panostaa Turkissa, osissa anatoliaa ja itää on käynnissä tällä hetkellä pilottihankkeita, jolla ammatillisen alan tasoa pyritään parantamaan ja saamaan oppilaita kiinnostumaan näistä kouluista. Ammatillinen koulutus on tärkeää Turkissa, jonka kehittyvä talous tarvitsee jatkuvasti motivoituneempaa ja ammattitaitoisempaa väkeä. Ammatillisten koulujen pariin kuuluvat myös Imam Hatip eli imaamikoulut, näistä valmistuu nimensä mukaisesti imaameja mutta myös uskonnonopettajia, kouluissa opiskelee myös tyttöjä vaikkeivat he imaameina voi toimiakaan. Nämä koulut erotettiin valtionkoulutuksen piiristä 90-luvun lopussa, koulu-uudistuksen myötä ne palautettiin viime vuonna takaisin entiseen asemaan osan kansasta vastustaessa hanketta.

Oppisopimuskoulutus on melko suosittua Turkissa, koulutuksen kesto vaihtelee 2-4 vuoteen riippuen alasta, tämän lisäksi valtio järjestää kursseja eri aloille ajoittain, ne on suunnattu henkilöille, joilta puuttuu koulutus tai jotka ovat syystä tai toisesta keskeyttäneet aikoinaan opintonsa. Turkissahan on perinteisesti seurattu isän jalanjälillä - suutarin, räätälin, hitsarin, vihanneskauppiaan, kalastajan jne. ammatti on periytynyt suvussa, nykyisin huomaa monien pienien ammatinharjoittajien laittavan lappua lopullisesti luukulle kun entinen usta eli mestari siirtyy eläkkeelle, monia nuoria kiinnostavatkin muut jutut.

Kesäkoulujen, tarhojen ja kurssien mainoksilta on mahdoton välttyä.

Turkissa toimii reilut sata 100 valtion yliopistoa ja noin 60 yksityistä, on selvää että yliopiston nimellä, josta valmistuu on väliä, kuuluisimmat ja tasokkaimmat sijaisevat Istanbulissa. Lääkärin vastaanotolla moni vilkaisee ensin diplomit seinällä ja huokaisee helpottuneena jos lääkäri on valmistunut hyvämaineisesta yliopistosta. Opinnot kestävät yleensä 4 vuotta, poikkeuksena lääkärit, eläinlääkärit ja hammaslääkärit, joiden opinnot ovat vuoden tai kaksi pidempiä. Ammattillisista kouluista on mahdollisuus jatkaa yliopistoon, jos läpäisee pääsykokeet  tai ammatilliseen korkeakouluun ( Meslek Yüksek okulları), jossa opiskellaan 2 vuotta.

Meillä on tietysti kotona jo mietitty tytön opiskeluja moneen kertaan vaikka neiti on vasta reilu 2-vuotias, viimeistään 3-vuotiaana haluamme laittaa hänet tarhaan, moni anaokulu eli kouluun valmentava tarha on jo osittain oppimista varten, erityisesti yksityisellä puolella on useita harrasteita ja opetuksen omaisia aineita, balettia, shakkia, biologiaa, musiikkia ja kieliä, päässä alkaa pyöriä näiden koulujen esitteitä ja nettisivuja selaillessa, kolmevuotiaita laboratoriossa tai vieraan kielen tunnilla, mitä ihmettä? Minulla ja turkkilaisilla vanhemmilla on ihan erilaiset odotukset tarhalta.

Miksi muutimme nykyiselle asuinalueelle, on myös osittain koulumahdollisuuksien vuoksi, Karşıyakan alueella on hyvässä maineessa olevia valtionkouluja. Valtionkouluissa ja yksityisissä on ystäviltä ja tutuilta kuullun mukaan puolensa, molemmissa, näillä näkymin neiti aloittaa ainakin alkuun opintonsa valtion oppilaitoksessa, ihan tavallisten talliaisten seurassa, ajan kanssa katsotaan miten homma etenee ja onko jossain vaiheessa syytä ja mahdollisuuksia siirtyä muualle. Ökysummia meillä ei ole aikeita eikä mahdollisuuttakaan maksaa yksityisistä laitoksista, ajatus että lapsi kasvaa ökylasten keskellä ei myöskään viehätä, jonkunlainen kultainen keskitie olisi löydettävä tässäkin asiassa. Vaikka valtion koulut ovat maksuttomia niin sinnekin maksetaan yhtä jos toistakin maksua, milloin ilmastoinnista ja toisinaan siivoamisesta. Kouluruokailua ei Turkissa ole vaan oppilailla on eväät mukana, toisinaan ostavat kanttiinista välipalaa, jotkut onnekkaat käyvät kotona syömässä.

Turkissa koulu on työtä jo pienestä asti, on paljon koulutehtäviä ja kokeita, lapsilta vaaditaan paljon ja monilla vanhemmilla on myös tapana vaatia paljon kouluilta ja opettajilta, mitä suuremmat koulumaksut, sitä laajemmat valinnaiset aineet ja vaativammat vanhemmat. Politiikkojen ja rikkaiden lapset lähetetään usein ulkomaille opiskelemaan, pääsääntöisesti Amerikkaan, jotkus Sveitsiin tai Englantiin. Yksityisissä kouluissa taso ei välttämättä vastaa hurjia lukukausimaksuja mutta monissa kouluissa solmitaan suhteita ja työpaikanhaussa diplomissa pönöttävä opinahjon nimi on liian usein tärkeämpi kuin taidot.

Turkin koulujärjestelmästä kiinnostuneen kannattaa vilkaista paikallisen opetusministeriön vuoden 2012-2013 julkaisua:
http://www.meb.gov.tr/english/minister.html
 
EDIT: Kiitos Karoliinalle From Karoliina blogiin, joka lukaisi tekstin läpi ettei ole asiavirheitä!

Izmiriin osa 2?

Ottaa aina aikansa ennenkuin uudet kulmat tulevat tutuiksi, missä on oman oloiset ruokakaupat, entä markkinat, mistä löytää tytölle vaatteita, entä itselle, parhaimmat kenkäkaupat ja paikallisten shoppailumekat kun niille on tarvetta?

Ostokset
1. Basaarit
Jo aiemmassa postauksessa mainittu Kemeraltin basaari on hyvä paikka aloittaa, sokkeloisilla käytävillä on myös tavallisia ketjuliikkeitä kuten monissa muissa maissakin tuttu LCWaikiki ja saksalainen kodin- ja kosmetiikan ketjuliike Rossmann. Eri kaupunginosissa on erilaisia viikkomarkkinoita, monista tekee hyviä vaatelöytöjäkin, samoin kodintekstiiliä. Eri alueiden viikkomarkkinat löydät tästä: http://www.izmir.bel.tr/en/StandartPages.asp?menuID=1923&MenuName=


2. Ostoskeskukset
Näitä on lukuisia, itse tykkäsin Optimum outletistä, jossa on runsaasti hyviä liikkeitä ja ainaiset alet, ostarista löytyy myös luistelurata. Bornovan alueen Forum on myös suosittu, Karşıyakan puolella on pienempi Egepark ja Kipan ruokakauppa yhdistettynä pieniin liikkeisiin. Kaupungissa on myös Ikea, jos kaipaat sen tuotteita. Osaan paikkoja on bussikuljetukset, tsekkaa kunkin ostoskeskuksen sivuilta liikkuminen-osio, jossa neuvotaan kuinka saapua paikalle.

3. Karşıyakan keskusta
Kävelykadun ja sen sivukujien varrella on hyviä pieniä kauppoja, vaatteita, kosmetiikkaa, puhelinreksvisiittaa ja alusvaatteita, ei kalliita merkkiliikkeitä vaan enemmin halpiskauppoja.

4. Alsançak
Merkkiliikkeitä, puistoja ja mukavia bulervardeja, joilla on ilo ihan vaan lorvailla. Turkkilaisilla Mudo ja Paşabahçe liikkeillä on isot putiikit täällä. Konakin puolella sijaitsevat myös kaupungin kuuluisat hääpukuliikkeet, lisää niitä ja juhlapukuja on Kemeraltin basaarissa.

Hotellit
Kaupungin tasokkaimmat hotellit sijaitsevat meren tuntumassa Alşancakin alueella, kuten Mövenpick ja Swisshotel. Edullisimmat majoituspaikat löydät Basmanen alueelta, jossa yö kustantaa alkaen noin 20€/ huone. Kannattaa varata etukäteen netin kautta!

Kunhan olen asunut täällä kauemmin, teen kattavamman tietopaketin kaupungista, tässä ja edellisessä Izmir postauksessa on nyt lyhyesti vinkkejä alueesta pähkinänkuoressa. Jos joku lukijoista on suuntaamassa kaupunkiin, voi toki laittaa myös sähköpostia kysymyksineen ja yritän parhaimpani mukaan olla avuksi. Izmiriin saapuvan kannattaa hankkia ainakin vähänkin pidemmälle lomalle kentkart eli kulkukortti, jolle ladataan rahaa kulkemista varten metrolla, bussillla ja lautalla, kullakin matkustaminen kustantaa 2 tl ja vaihto-oikeus säilyy 90 minuuttia, korttia voi ladata monissa marketeissa ja metroasemilla ja lauttaterminaaleissa. Lautalla ja metrolla liikkuminen on selkeää, metrokartta on jokaisen aseman seinässä eivätkä linjat ole sekavia, bussit ovat uudenaikaisia. Pääset liikkumaan näin kätevästi eri alueille ja kaupunkiin on helpompi tutustua. 


Ruokailu
Edullisempia ruokapaikkoja löytyy Konakin puolelta, kemeraltin basaarista ja Çankayan alueelta, Karşıyakan puolella keskustan ostoskaduilla on useita kebapravintoloita ja kahviloita, Bostanlin kaupunginosassa ruokapaikat ovat hinnakkaampia mutta tasokkaita, alueen kalaravintolat täyttyvät joka ilta, pienet egenalueen tyypilliset meze-kala-rakı -ravintolat sijaitsevat Cemal Gürsel kadun varrella. Konakin puolella rantaa reunustavat Kordonin rantakuppilat, joissa kannattaa ehdottomasti istahtaa. Izmirissä suosittelisin nauttimaan kalalla ja merenelävillä, jos vierailet täällä talviaikaan tai keväällä, on tarjonta parhaimmillaan, syö täytettyjä simpukoita suoraan niitä myyvistä kojuista tai osta paistettu kala leivän välissä kalakaupasta. Izmirin pikaruoka on kumru eli makkaraleipä.Yöelämä on vilkasta Alşancakissa ja Bostanlilla, lukuisia pubeja ja baareja sekä klubeja, osaan maksetaan sisäänpääsymaksu, joka oikeuttaa usein yhteen juomaan. Paikalliset tykkäävät kokoontua vesipiippukahviloihin ja varsinkin sunnuntai-aamuisin ja jalkapallomatsien aikaan ne pursuavat kansaa.

Sunexpress aloittaa keväällä suorat lennot Helsingistä Izmiriin, ainakin ensimmäisille lennoille on tosi hyviä tarjouksia. Suuri osa suomalaisista on kuluttanut Alanyan hiekkarannat ja Marmariksen poukamat jo paljaiksi, ei niissäkään vikaa ole mutta länsirannikolla on niin paljon nähtävää, tarjolla paikkoja, joissa jokainen vastaantulija ei ole sesonkiaikaankaan turisti. Täällä asuminen on huippua eikä lomailukaan varmasti pöllömpää.

Kerron lenkkareillani kuka olen

Turkkilaiset ovat todella merkkitietoisia, sillä niillä merkeillä kerrotaan kuka on, ei tarvitse erikseen kertoa kuuluvansa paremmin ansaitsevien yhteiskuntaluokkaan kun sen voi tehdä selväksi aurinkolasien koolla, merkkilaukulla, jonka logo paistaa toiselle puolle tietä ja lenkkareilla, joita on cool käyttää jopa kahvilassa. Turkissa ei voi koskaan pukeutua liian hienosti tai koreilla liikaa merkeillä, se kuuluu asiaan, jokainen näyttäköön siltä minkä paksuinen on lompakko.

Reeta Paakkinen kirjoitti kirjassaan Kotona Istanbulissa kuinka suomalaistytön hame piti heti maahan saavuttua lyhentää, se ei passannut perheen imagoon. Mieheni ilme oli näkemisen arvoinen kun esittelin joitakin vuosia sitten löytämääni pitkää liehuhametta, tuomio oli mustalaishame, seuraava vaatekriisi koettiin kun tytölle oli hommattu mielestäni hauskat pussihousut, mitäh on kuin Bayrampaşan markkinoilta, tokaisi mies ( täytyi tarkistaa Karoliinalta että kyseessä on markkinat, jossa naiset tekevät löytöjä tangoista, joissa roikkuu kukikkaita pussihousuja). Suomessa voi leikkiä rauhassa erilaisilla tyyleillä mutta Turkissa saa olla tarkkana ellei halua leimautua tiettyyn ryhmään.

Vanhemmat panostavat lasten vaatteisiin sillä puistoissa kyllä vilkuillaan minkä merkkiset kengät on pikku Efellä tai mistä on hankittu Zeynepin trendikäs urheilupuku, olen aiemmin kirjoittanutkin mitä tapahtuu kun paremman väen puistoon saapuu radan toiselta puolelta poika, jolla on sukat sandaaleissa. Lasten vaatteiden tulee kiiltää uutuuttaan ja merkkien näkyä, kukaan ei täällä ylpeile mummon vintiltä löytyneillä marimekon retropotkareilla, ehkä sekin aika vielä koittaa?



Izmirissä luokkajako on räikeää, alueen mustalaiset pukeutuvat huomiotaherättävän värikkäästi, ranteissa kilisee ja naisten tukkaa on värjätty niin monesti että se useimmiten seisoo päässä. Bostanlin alueen varakkaat ja trendikkäät täyttävät kahvilat päivä toisensa jälkeen, ohi ajalee tasaisena rimpsuna mustalaisia hevoskärryillään, miehet ovat sitoneet monesti mustalaishuivin päähän, naiset värikkäissä vaatteissa istuvat kärryjen takaosassa, kontrasti etuoikeutettujen ja varattomien välillä on selkeä. Kalastaja tuhahtaa tyylikkään rouvan perään, ettäs kehtaa bostanlilainen, tinkii vaikka on rahaa kuin roskaa.

Suomalaisena on tottunut kehuskelemaan alelöydöillään, Turkissa taas kannattaa pitää asia omana tietonaan monissa piireissä. Se mihin on varaa niin se näytetään, ei häpeillä vaan kaikki kiiltävä ja kilisevä kannetaan arvokkaasti. Vaatimattomuus ei kuulu paikallisiin hyveisiin.



Olemme tytön ja miehen kanssa pankkiautomaatilla, takanamme äiti ja tyttö supattavat, katso tälläisiä ovat bostanlilaiset ja osoittelevat tytön kenkiä. Olen järkyttynyt, lenkkarien merkki tekee ihmisestä jonkunlaisen, mies heilauttaa kättään huihai burası Türkiye, tälläinen on Turkki. Turkkilaiset ovat tottuneet eriarvoisuuteen ja yhteiskuntaluokkien suuriin eroihin, jokainen on oman ryhmänsä edustaja, rikas rakas köyhä varas. Kun näen resuisen mustalaislapsen, mietin etteikö sillä ole kylmä ilman sukkia, kun joku kerjää rahaa syövän hoitoa varten, päässä raksuttaa etteikö valtion pitäisi hoitaa mutta silti säälittää. Turkkilainen näkee huijareita ja varkaita ja suunnistaa merkki lenkkareissaan seuraavaan kahvilaan.

Huoliteltu ja kallis maku takaa hyvää palvelua liikkeissä, työhaastatteluun tälläydytään ja usein on parempi esittää olevansa vähän paremmista piireistä kun oikeasti onkaan. Uusille tuttavuuksille turkkilainen kertoo parhaimmat puolet kontakteistaan, perheestään ja työpaikoistaan, pahitteeksi ei ole myöskään totuuden pieni värittely, kioskin omistaja on yleensä toimitusjohtaja ja äitien puheissa valtionvirkamiehenä toimiva poika on lähes pääministeristä seuraava. Turkissa pukeudutaan, ei vaan omaksi iloksi, vaan aseman määräämänä, kengät, takki ja kampaus kirkuvat tälläinen minä olen, tulen tältä alueelta, silmäpari kiitää ylhäältä alas arvioidessaan vastaantulijaa ja tekee nopeaa päivitystä kuka/mistä/asema, kannattaa siis kammata hiuksenhaivenet ulos mennessä ojennukseen ja katsoa ettei ota tytölle kaapista niitä Bayrampaşan markkinahousuja jalkaan.

Izmiriin?

Talvihan vilautteli sateillaan jo viime viikolla, kun tapasin Seikkailuni Turkissa bloggaajan Izmirissä. Sateinen Izmir on tylsä, sillä kaupungin parasta antia on hengailla rantapromenaadeilla ja olla vaan. Kun vieraamme kyselivät miten kuluttaa viimeiset tunnit sateisessa säässä, olivat vinkit vähissä. Mitä siis tehdä Izmirissä?

Kaupunki on levittäytynyt laajalle alueelle mutta liikkuminen on aika mutkatonta, busseja, lauttoja ja metroja kulkee jatkuvalla syötöllä eri kaupunginosien välillä. Kieltä taitamatonta helpottaa paikallisten kielitaito, olin ihan ällikällä lyöty (Ankaran jälkeen) kun saavuimme tytön kanssa lentokentälle ekaa kertaa, jokainen virkailija puhui englantia, marketissa hedelmätiskin herra tiedusteli selvällä englannilla haluaisinko juuri tulleita paikallisia banaaneja? Toisessa kaupassa tuote-esittelijä silmää räpäyttämättä kysyi kumpaa puhutaan, englantia vai turkkia? Olen saapunut 6 miljoonan pääkaupungista 'pieneen' reilun 3 miljoonan asukkaan rantakaupunkiin ja olo on kuin maalaishiirellä kaupungissa. Ulkomaalaisiin on siis totuttu, tässä on puolensa, niin negatiiviset kuin positiiviset.

Negatiivisina tulevat taskuvarkaat, erityisesti Konakin alue eli Izmirin maamerkki kellotornin ympäristöineen, mukaanlukien basaarialue, kuhisee mustalaisia, jotka kyttäävät ulkomaalaisia rahapussi rennosti takataskuun unohtuneena. Ulkomaalaisilta yritetään tietysti saada rahat pois ja hinnat ovat heille kovemmat. Positiivisena on se että meihin ulkkiksiin on tosiaan totuttu, ei tuijottelua tai kummallista hihittelyä, ei paniikinomaista liikehdintää kun ulkomaalainen lähestyy kassaa. Ulkomaalainen on yksi muiden joukossa, ei ihmettelyn kohde.

Izmirissä ei ole suuria nähtävyyksiä, Izmir itsessään ja kaupungin tunnelman imeminen on parasta antia. Nyt ollaan Egenalueella missä ihmiset osaavat ottaa rennosti, alueen ihmisiin sillä on positiivinen vaikutus, kaupunkilaiset ovat silminnähden ylpeitä kaupungistaan eikä syyttä, kun kerrot tulevasi Ankarasta paikalliset huokaavat oih onneksi pääsit tänne, viihdyt varmasti meidän tavoin, uh Ankara on niin virkamiesmäinen ja ihmiset kylmiä kaupunkilaisia, täällä saat hengittää vapaammin. Enpä ole katunut, hengitys kulkee vapaasti ja taidan tykätä varsinkin Karşıyakasta päivä toisensa jälkeen enemmin.

Jos olet lyhyellä visiitillä kaupungissa, tee ainakin tämä:

1. Kemeralti basaari ja Kızlarağaci hani
Tämä basaarialue on kuin Istanbulin suuren basaarin pikkuveli. Ellet tykkää basaarin tiiviistä tunnelmasta, saavu aikaisin aamulla. Ulkomaalaisia on jonkun verran mutta ostoksia tekevät eniten paikalliset, alue on sokkeloinen ja eksyt helposti. On omat kadut kihlajais-, hää- ja ympärileikkausrekvisiittaan, yhdeltä kulmalta alkaa loputon lelukauppojen kuja ja toisella puolella kaupataan kalaa ja vihanneksia. Pieniä kebapkojuja on siellä täällä. Kızlarağaci han on rakennettu alunperin 1600-luvulla, kaupat on suunnattu turisteille mutta rakennus on kaunis.

2. Agora
Basaarikujien kautta pääset kylttejä seuraamalla Aleksanteri Suuren rakennuttaman agoran raunioalueelle, raunion ympäristöä on tarkoitus remontoida. Vieressä on myös vanha islamilainen hautausmaa.

3. Kordon
Kordonin alueella on kivoja ravintoloita ja baareja, terassit on katettu meren äärelle, täällä fiilistellään ja pidetään hauskaa. Kordonin ympäristössä on paljon kauniita vanhoja rakennuksia, joita on restauroitu.

4. Asansör
Hissillä pääsee huipulle ihailemaan maisemia, hissi on rakennettu 1900-luvun alussa helpottamaan kukkulan asukkaiden elämää, nykyisin se on nähtävyys ja huipulla sijaitsee suosittu ravintola.

5. Lautalla Karşıyakaan
Merimatkalla Konakin puolelta Karşıyakaan voi ihastella maisemia ja saada hyvän käsityksen kaupungista, pilvenpiirtäjiä, moskeijan huippuja, rahtialuksia, vehreät kukkulat toisaalla ja toisaalla köyhempää asutusta. Tilaa evääksi teetä lämmikkeeksi tai appesiinimehu virkistämään. Saavu lautalla Karşıyakaan ja kiertele vilkkailla ostoskujilla, kävele sen jälkeen pitkin rantapromenaadia kohti Bostanlin terminaalia, alueella on viehättäviä puistoja ja ravintoloita, rentoudu paikallisten tavoin kahvilassa ja seuraile verkkaista elämää. Bostanlilta pääset lautalla takaisin keskustaan.

Jos sinulla on enemmin aikaa tutustu myös seuraaviin:

6. Karşıyakan eläintarha
Eläimet liikkuvat alueillaan vapaina, kiva paikka erityisesti lapsiperheille. Pääsylippu aikuisilta vaivaiset 3 tl ja lapsilta 1 tl. Nettisivut: http://www.izmirdogalyasamparki.org.tr/

7. Basmane ja Çankaya
Basmane on ollut erityisesti iltaisin vaarallisena pidettyä aluetta mutta se on siistiynyt viime vuosina. Basmanen alueella on monia edullisia hotelleita, ajan patinoimilla kujilla voi onnistua aistimaan vielä menneen ajan tunnelmia. Çankayan alue on vilkas ja rouhea, perjantairukouksen aikaan miehiä rukoilee pienten kujien varsilla, kebapkojuista kuuluu veitsien kalina ja tunnelma on tiivis.

8. Izmirin arkeologinen museo
Täällä on nähtävillä lähialueiden esineistöä mm. Efesoksen upeasta rauniokaupungista. Pääsymaksu on 8 tl. Sijaitsee kätevästi kellotornin lähellä kuten moni muukin käymisen arvoinen paikka.

9. Moskeijat
Alueella on lukuisia historiallisia ja kauniita moskeijoita, niistä keskeisin on Izmirin maamerkin kellotornin kupeessa oleva kaunis ja pieni Yali moskeija, vanhin moskeijoita on 1500-luvulta peräisin oleva Kursunlu moskeija keskustan alueella Namazgah-aukiolla. Kaupungin suurin Hisar-moskeija sijaitsee myös keskustassa ja on sekin rakennettu jo 1500-luvulla.

 Izmirin lähialueet:

10. Johanneksen Ilmestyskirjassa mainitut seitsemän seurakuntaa sijaitsivat kaikki nykyisen Länsi-Turkin alueella, korkeintaan päivämatkan päässä Izmiristä. Näiden kaupunkien rauniot ovat edelleen jäljellä, ja jatkuvien kaivausten myötä arkeologisia löytöjä tehdään edelleen.

     1. Efesos
     2. Smyrna ( eli Izmir)
     3. Pergamon
     4. Tyatira
     5. Sardes
     6. Filadelfia
     7. Laodikea

Viimeisin seurakunnista sijaitsee lähellä kuuluisaa luonnonnähtävyyttä Pamukkalea, jonka kupeessa on myös Hierapoliksen muinaiskaupunki ajalta n.200 e.Kr.

10. Lomakohteet
Länsirannikko on pullollaan ihania lomakyliä kuten Çesme, Foça, Assos, Kuşadasi, Didim, Bozcaada. Alueella on helppo yhdistää rantaloma ja kaupunkiloma, välimatkat ovat lyhyitä, voit varata retket ja hotellit matkatoimistosta tai vilkkaimman kesäsesongin ulkopuolella vain hypätä paikallisen tehokkaan bussiverkoston vietäväksi.

Izmirin viehättävyys piilee sen omaleimaisessa tunnelmassa. Se on samaan aikaan täynnä vanhaa historiaa ja modernia kaupunkielämää, kauniita puistoja ja vehreyttä sekä kansainvälisiä firmoja, pilvenpiirtäjiä ja restauroituja vanhoja rakennuksia, menestyneitä ja köyhiä. Izmirissä vastakohdat ovat ihan vieri vieressä, jokaisella alueella. Tunnelma on sekä turkkilainen että kansainvälinen. Izmir ei ole turistikaupunki, matkailu keskittyy lähinnä lähialueille, täällä voi nauttia välimeren tunnelmasta miljoonakaupungin palveluilla. Jokaisen Izmiriin tulevan pitäisi kuljeskella rannantuntumassa, fiilistellä kalastajia ja maisemia, nauttia herkullinen meze-kala-rakı illallinen ravintoloissa, joissa harvemmin on ruokalistaa, heittäytyä basaaritunnelmaan ja ihastella keskustan alueen kauniita rakennuksia.

Kilometripostauksen estämiseksi laitan seuraavaan postaukseen asiaa kaupungin ostoksista ja hotelleista. Izmirissä on ukkostanut koko aamun ja sateita on luvattu tuleville päiville, postauksia voi siis sadella muutamakin vielä viikonlopun aikana.

Izmirin kaupungin kotisivut englanninkielisinä:  http://www.izmir.bel.tr/en/IzmirKentYasam.asp

Mitä eläminen Turkissa kustantaa?

Muutaman sähköpostin innoittamana ja kulujen nousua kauhistelleena ajattelin valoittaa hieman numeroin mitä tavallisen ihmisen elämä Turkissa maksaa. Virittelen lähiaikoina postauksia vinkeistä Turkkiin muuttajalle ja Izmiriin lomalle tulijalle. Turkissa yhteiskuntaluokkien erot ovat valtavan suuria, joten varallisuuden mukaan täällä elellään, suomalaisena olen tottunut muutamiin asioihin, kuten lämmitykseen, pönttövessaan ja ikkunoihin, joita tuuli ei heiluttele, ellen olisi, olisivat kulutkin alhaisemmat. Luksuselämää viettävät taas ovat tottuneet sellaiseen kulutukseen ja tasoon, josta en edes osaa haaveilla.


Vuokralla asuminen on edelleen edullista suomalaisen mittapuun mukaan, kun etsii ja tutkii, löytyy keskeisiltä ja mukavilta alueilta noin puolet halvempia vuokra-asuntoja kuin Suomessa. Hintataso nousee, jos haluaa asua asuinyhteisössä eli sitessä tai kalliimmilla kaupungin alueilla. Vuokra- ja myyntiasuntojen hinnat ovat kuitenkin nousussa ja riippuen alueesta nousua on tullut vuoden aikana noin 10-20 %. Ankaran kodin vuokrasimme 850 tl, johon vuokralainen maksaa vielä päälle 150 tl lämmitys- ja talonmiehenkulut, asunnossa on 100 neliötä ja pieni piha, siisti ja osittain juuri rempattu. Nykyisellä asuinalueellamme hintataso vaihtelee rajusti, vartin kävelymatkan päässä merinäköalalla varustetut asunnot vuokrataan alkaen 1200 tl ylöspäin, muutama kortteli rannasta poispäin tippuu vuokra monta sataa.


Lämmityskulut ovat ratkaisevassa osassa ja vaihtelevat alueen ilmaston mukaan. Ankarassa talvet ovat lumisia ja kylmiä ja monessa kerrostaloasunnossa on merkezi sistem eli kaasulämmitys, jota säätelee talonmies, me maksoimme kiinteitä lämmityskuluja 1800 tl vuodessa ja asuntoa lämmitettiin syyskuun lopusta huhtikuulle, hieman ilmoista riippuen. Rannikolla talvet ovat leutoja ja kosteita joten nyt asuntoomme on asennettu ilmalämpöpumppu, sähkö ei ole halpaa mutta toisaalta lämmityksen käyttö ajoittuu vain kylmimpiin talvikuukausiin marraskuulta alkukevääseen. Ankarassa vedenlämmitys hoitui kaasulla, täällä taas sähköllä. Sähkökulut kuukaudessa meidän perheellä ovat Izmirissä noin 50 tl, samoin vesimaksu on noin 50 tl. Sähkönkulutukseen tulee tulevina kuukausina nousua lämmityksen takia varmaan muutama satanen. Muita kuukausittaisia kiinteitä kuluja on kaasupullo keittiöön, sillä harmiksemme asunnonomistaja ei ole halunnut vetää kaasuputkea asuntoon, kaasupullo kestää käytössämme 2kk ja maksaa 50 tl. Izmirissä vesi on todella kalkkipitoista, joten lähes kaikkeen käytetään pullotettua vettä, 19 l vesitonkan saa tilata läheisestä vesipisteestä 4 tl hintaan. Internetyhteydestä maksamme kuukaudessa 40 tl ja kiinteästä puhelimesta ja hälytysjärjestelmästä 50 tl. Autoa meillä ei ole, julkisiin kuluu vaihtelevasti rahaa, täällä huomattavasti vähemmin kuin Ankarassa. Ankarassa käytin paljon taksia, täällä enemmin lauttaa ja metroa.


Ruokaan saa Turkissa menemään juuri niin paljon rahaa kuin haluaa. Erikoistuoteet ovat kalliita mutta paikalliset perustuotteet edullisia. Nyt kun olen kotona, olen aiempaa tarkempi ruokakorin hinnasta, teen kotona ruuat ja ulkoa tilataan korkeintaan pari kertaa kuussa, joskus käydään kahvilla tai lounaalla mutta illallisravintolat ovat jääneet meiltä viime aikoina kokeilematta kun olemme uusia kaupungissa eikä neidille ole hoitajaa. Toisaalta kesällä tuli notkuttua terasseilla ja ravintoloissa, eikä niihin ole vielä ikävä. Käyn noin kerran viikossa markkinoilla tai läheisessä basaarissa, ostan sieltä kerralla viikon hedelmät ja vihannekset, juustot ja munat sekä oliivit, sinne sujahtaa usein noin 50 tl, muita ostoksia teen missä sattuu, tarjouksien perässä en kauheasti juokse mutta nopeasti oppii missä on parasta hinta-laatusuhteeltaan mikäkin. Ruokaan, tytön tarvikkeisiin ja juomaan meillä uppoaa kuukaudessa noin 600-700 tl. Välillä pihistetään ja toisinaan panostetaan, lihan laadussa en tingi, kasviksia ja hedelmiä ostan kauden mukaan ja eineksiä emme käytä, punaviinin pitää olla kohtuullisen hyvää kun sitä ostetaan, tuontitavaroita emme juuri osta.

Vaatteisiin emme juuri törsää, hyvistä kengistä olemme valmiit maksamaan ja niitä saakin Turkista kohtuuhintaan. Tyttö saa paljon vaatteita lahjaksi, miehen kanssa ostamme harvoin mutta mieluummin vähän laadukkaampaa joka kestää. Turkissa alennusmyyntiaikaan kannattaa tehdä ostoksia, alet ovat reiluja ja mallistot vaihtuvat yleensä kokonaan. Viime kuussa vaatteisiin ja kenkiin käytettiin 200 tl, monina kuukausina niihin ei kuitenkaan kulu rahaa ollenkaan.

Meillä ei ole yksityisvakuutuksia, olemme sidottuja paikalliseen sosiaaliturvaan (SGK) miehen työpaikan kautta, käytämme siis valtion sairaspalveluja mutta jonkun verran myös yksityistä, niissä suosimme sairaaloja, joiden hoidosta valtio maksaa osan vakuutuksen omaaville ja itse loppuosan, tälläisiä ovat mm. hammaslääkäri ja nopeaa erikoishoitoa vaativat tapaukset kuten tytön käden murtumaa hoitanut ortopedi. Yksityisvakuutuksia saa ihan kohtuuhintaan nykyisin alkaen noin 100tl/kk ja aina siitä ylöspäin riippuen paketin kattavuudesta. Hammaslääkäri ja muut erikoislääkärit ovat huomattavasti edullisempia Turkissa kuin Suomessa. Kampaamoon ja parturiin meillä kuluu kuukausittain korkeintaan 50 tl, monesti ei sitäkään sillä käyn kampaajalla vaihtelevasti. Siivoojaa ei meille tänne ole vielä tarvittu kun olen kotona. Räätälit, suutarit ja ompelijat ovat edullisia ja niitä käytän tarvittaessa. Helmi koiran eläinlääkäri palvelee 24 t/vrk ja on Suomen mittapuun mukaan edullinen, sinne kuluu noin 3kk välein n.30 tl erilaisiin rokotuksiin, korvien puhdistuksiin, kynsien leikkuuseen ja nyt viime aikoina vähän enemmin leikkauksien vuoksi. Helmi leikattiin lopulta kahdesti, eka leikkaus maksoi 300 tl ja toinen 100 tl.

Turkissa hinnat ovat nousseet kuluneen vuoden aikana, eivät mitenkään tuntuvasti mutta kauppalaskun loppusummassa on nousua, samoin laskuissa. Alueelliset erot vuokratasossa ja jopa markkinoiden hinnassa saattavat olla huomattavia, rannikolla asuntojen hinnat ovat ehkä hieman halvempia kun suurkaupungeissa mutta toisaalta ulkomaalaisten lisääntynyt muutto Turkkiin ja matkailu nostaa hintatasoa tietyillä alueilla, kuten Antalya. Ulkona syöminen on edullista, tosin toki niitä todella hinnakkaitakin paikkoja on tarjolla, alholin hinta on jatkanut ylöspäin kipuamista. Suomalaisittain Turkki on edelleen edullinen mutta monelle paikalliselle taas melko kallis, toisaalta omilla valinnoillaan voi Turkissakin elää melko edullisesti ihan hyvää elämää.

Yhden hengen palkalla elämiseen olemme tarvinneet budjetointia, samalla lailla ei voi törsätä kuten silloin kun molemmat olivat töissä mutta ei siihen ole aina tarvettakaan. Sanoisin kuitenkin, että erityisesti pienen lapsen kanssa on oltava säästöjä pahan päivän varalle ellei töitä tekevä sitten nauti poikkeuksellisen suurta palkkaa. Turkissa ei veroteta omaisuutta ja tuloja yhtä rankasti kuin Suomessa, vuokratulo on siis oikeasti tuloa. Aiemmin asuntolainaa oli vaikea saada yksityishenkilönä, nykyisin työsuhteessa olevilla asuntolainaa on tarjolla ja osittaisia lainoja tarjotaan jopa ulkomaalaisille.

Lasten koulutus ja harrastukset ovat loputon suo, valitaanko yksityinen vai valtionlaitos, mitä harrastuksia ja kuinka paljon....Valtionkoulujen taso vaihtelee alueittan, jos asuu hyvällä alueella, on koulujenkin taso monesti parempi, sama pätee terveydenhuollontasoon. Luokkakoot vaihtelevat rajusti, samoin opetuksen taso. Toivepostaus koulutuksesta ja erityisesti jatkokoulutuksesta peruskoulun jälkeen on työn alla.

Aiempia postauksia asiaan liittyen voit lukea täältä:

Lasten hoitopaikoista ja hintatasosta:
http://ulkosuomalainenaiti.blogspot.com/2013/03/leikkiryhmat-ja-hoitopaikat-vertailussa.html

Viikon ostoskorin hinta:
http://ulkosuomalainenaiti.blogspot.com/2013/05/meidan-ostoskori.html

Terveydenhuollosta:
http://ulkosuomalainenaiti.blogspot.com/2012/12/karhunpoika-sairastaa.html

Asumisesta:
http://ulkosuomalainenaiti.blogspot.com/2012/12/monen-kerroksen-vakea.html


HUOM! Turkin liiran kurssi on tällä hetkellä: 1€ = n.2.7 Tl

Loppusyksyn markkinasatoa

Syksy saapui kaatamalla vettä koko torstain Izmiriin, onneksi ehdimme keskiviikkona Bostanlin markkinoille vielä aurinkoisella kelillä. Emme oikeastaan tarvinneet mitään mutta Bostanlin markkinat ovat niin ihanat, että menen mielelläni sinne vain katselemaan ja kuulostelemaan. Parasta näillä markkinoilla on se, että vaikka kansaa pakkaantuu katetulle alueelle, on käytävillä ihan mukavasti tilaa, rattaiden kanssa kannattaisi kuitenkin saapua ajoissa eikä iltapäivällä, kuten me.






Gözlemeä leipovia naisia on myös paljon joten hiukopala on varmasti tuoretta ja maukasta, heiltä saa matkaan mukaan yufkataikinaa. Gözlemeletun saa täytettynä fetalla, perunalla, jauhelihalla tai kypsytetyllä juustolla, sekaan hieman yrttejä ja mausteita. Kalatarjonta on myös loistava ja edullinen, tosin kalakausi on lähtenyt huonosti käyntiin, kalanhinnat pysyttelevät korkealla sillä kalaa ei ole tullut kuten normaalisti tähän aikaan, kansa kaipailee jo lüferiä eli sinikalaa. Oliivit ja juustot ovat kauniisti riveissä, etikkasäilykkeitä on paljon, samoin lähialueen oliiviöljyn kaupittelijoita.

Markkinoille tullaan seurustelemaan, katettua ostospaikkaa ympäröi puistoalue, jonne on tultu eväiden kanssa, lapsille on vieressä leikkipaikka ja jokainen puistonpenkki on miehitetty, kahviloissa on tungosta ja väkeä saapuu tasaiseen tahtiin lisää. Me ostimme mandariineja pari kiloa 2 tl kilohintaan, halvemmallakin saa mutta tämän pojan kojun mandariinit olivat makeita kun karkit ja kuori on seitinohut, tyttö popsii näitä niin paljon kun jaksan kuoria. Nyt on sitrushedelmien ja granaattiomenan aika parhaimmillaan, pihamme sitruunapuun hedelmät ovat pian kypsiä. Markkinoilla mandariineja, sitruunoita ja granaattiomenaa saa nyt edullisesti, parhaimmat mehuappelsiinit antavat odottaa itseään, liekö pitkä ja lämmin syksy mikä myöhästyttää niitä?

Muistin Bostanlin markkinoilla ensi käymisellä mitä olinkaan ikävöinyt Egenalueen markkinoilta: kylämummoja, jotka kauppaavat omia vähäisiä mutta sitäkin parempia tuotteitaan, yrttejä, joista osien tunnistaminen tuottaa minulle vaikeuksia, viininlehtiä ja syksyn aikaan heillä näytti olevan punajuuria, selleriä, porkkanoita ja ihania pieniä kesäkurpitsoita. Tarjolla on myös valtavia maalaisleipiä, jotka tuntuvat menevän hyvin kaupaksi, lähes joka toisen markkinoilta lähtevän käsipuolessa roikkuu leipäpussi. Mummoilta saa myös yleensä papuja sekä kotitekoista tomaatti- ja paprikapyreetä. Kurpitsaa on nyt tarjolla jo röykkiöittäin, ihanaa saadaan kurpitsakeittoa, tosin turkkilaiset käyttävät kurpitsaa mieluummin makeaan uunikurpitsaan.

Edullisimmillaan ovat nyt lehtivihreät, punajuuret, perunat, sellerit, sipulit eri lajeissaan, hedelmistä kannattaa suosia sitruksia, granaattiomenaa, banaania, päärynöitä ja omenia. Turkkilaiset ovat kovia kanamunan syöjiä, sellainen minustakin on täällä tullut, ei ole ihan sama mistä ja millaiset munansa ostaa, on eri alueen munat ja erikokoiset munat, hintaluokka vaihtelee vähän laadukkaimmissa munissa 30-70 krs. välillä. Markkinoilla oli kiitettävät rivistöt kanamunia, joita mainostettiin eri kylien ja jopa omistajiensa mukaan. Markkinoilla on ihana kierrellä, värikäs ja maukas tarjonta saa hyvälle mielelle, markkinamiesten huutelut kajahtelevat ja rouvat hiillostavat myyjiä laadusta, tuoreudesta ja hinnasta. Turkkilaisia markkinoita on joka lähtöön, toisille markkinoille mennään hinnan ja laadun takia, toisille kuten Bostanlin markkinoille, tullaan niiden lisäksi myös viihtymään ja ihmettelemään.



Bostanlin markkinoilla on hyvä vaatetarjonta, samaiset trikoot joita katselin viime viikolla kaupassa 30 tl hintaan, kustantivat markkinoilla 10 tl, merkkitavaraa ja hyviä kotivaatteita myydään edullisesti, on penkojan unelmaröykkiöitä ja siistimpiä myyntikojuja, ja mitä olisivatkaan turkkilaiset markkinat ilman miehiä rintaliivit päässä niitä kaupittelemassa? Kodintekstiiliä on paljon ja sekin laadukasta, Turkin länsirannikolla valmistetaan paljon pyyhkeitä, kylpytakkeja ja hamamliinoja. Teepannuja, astioita, kippoa kuppoa voi metsästää myös täältä.

Aurinkoista markkinapäivää seurasivat sateet, sen jälkeen ovat lämpötilat laskeneet ja näin näyttäisi jatkuvan, ilmalämpöpumppu on päässyt käyttöön ja hienosti toimii. Nyt sitten odotellaan millaisen talven Izmir meille näyttää, varmaan sateisen ja kostean ainakin. Torstaina sateesta huolimatta puimme sadevaatteet tytön kanssa niskaan ja laitoin tytön sadekuomun alle rattaisiin, teillä lainehti kun suunnistimme kohti lauttasatamaa tapaamaan Seikkailuni Turkissa blogistia ja hänen miesystäväänsä. Izmir ei kyllä näyttänyt parhaimpia puoliaan sumuisessa ja sateisessa asussaan, kahvi lämmitti ja oli kiva tavata toista maassa asuvaa suomalaista, lopulta vauhdikas neitimme sai tarpeekseen kahvilassa olosta ja me suuntasimme kotiin kun vieraamme lähtivät urhoollisesti kohti Karşiyakan keskustaa

Olemisen sietämätön keveys

Hesarissa oli hauska jutunpätkä turkkilaisesta Keyifistä eli kuinka nautitaan vain siitä että ollaan. Ainakin omalla kohdallani sen sisäistäminen ja oppiminen on ollut vaikeaa, turkkilaisilta se sen sijaan luonnistuu automaattisesti. Olen vuosikausia katsellut kateellisena sivusta kuinka turkkilainen vain osaa olla, sillä paikallisilla on taito nauttia pienistäkin asioista, huolimatta pitkistä työpäivistä, epävarmasta tulevaisuudesta ja rahaongelmista. Hetki ystävien tai sukulaisten kanssa, rauhallinen vartti teekupin ääressä työpaikalla tai tapaaminen tutun kanssa puistossa on paikallisille nautinto, josta osataan ottaa ilo irti.

Teetupa keyif

Koska selkärangassani on suomalainen suorittaja, olen automaattisesti aina menossa tai tulossa, suunnittelemassa tai lista lompakossa jo kuumottaa toimimaan. Jos puolentunnin sisällä ollaan kaupassa ja sieltä ulos vartissa, niin ruoka on valmis kello 17 ja tyttö syö kello 18, sen jälkeen voi tyhjentää pyykkikoneen jne. Kuulostaako tutulta? Niin minullekin muttei turkkilaisille. Turkkilaiselle saattaa nimittäin tarjoutua missä kadunkulmassa vaan mahdollisuus istahtaa teelle tai höpötyshetki naapurin kanssa eivätkä he koskaan sano, että nyt ei ole aikaa kun on juostava jo kauppaan/kotiin/töihin. Aina on aikaa istahtaa teelle, ottaa vieraat vastaan, aina on aikaa nauttia vaan olemisesta kun sille tarjoutuu mahdollisuus.

Olutkuppila keyif

Kotimme vastapäätä toimii mainoshommia tekevä yritys, siellä siis tehdään mainoskylttejä, ständejä ja erinäisiä mainontaan liittyviä hökötyksiä. Välillä hommia painetaan urakalla, liimataan ja kasaillaan, sahataan ja sommitellaan, taukoja pidetään kuitenkin kadehdittavan paljon ja työmaalla on mukana omistajan koira, jonka pesu ja leikitys hoidetaan uurastuksen lomassa. Päivän aikana vietetään lukemattomia tee- ja sanomahdenlukutaukoa, toisinaan istutaan naapurin kahvilassa pitämässä sadetta, lounasta syödään hartaudella eikä varmasti 30 min. ruokataukotahdilla. Turkkilaisten työnteko saattaa toisinaan tuntua hieman tehottomalta, ja varmaan se sitä joskus onkin, mutta työpäivän mittaan tapahtuva sosialisointi on sopivaa vastapainoa stressille, mitä aiheuttaa moni muu asia.

Kalastus keyif

Kun suomalainen saa voimaa hiljaisuudesta, saa turkkilainen sitä muista ihmisistä ja taidosta olla vaan, ilman suunnitelmia tai murheita. Turkkilaisen taito olla ja asettua nauttimaan vain siitä on kadehdittavaa, aivot ja kroppa saadaan sekunninsadasosassa vaihteelle, jossa ei tarvitse muuta kuin nauttia seurasta ja istumisesta. Huomaan itsessäni harmistuttavan piirteen miettiä jo seuraavaa siirtoa, hetkessä elämisen taito on taidetta ja siinä on itselle harjoittelemista.

Puistonpenkki keyif

Turkkilaisen tapa olla poikkeaa suomalaisesta, suomalaisella herkästi jalka vispaa ja suunnitelmaa pukkaa, seuraavan viikon vapaat on täytetty tekemisellä hyvissä ajoin, jääkaapin ovessa killuu lista täynnä muistamisia ja ohjelmaa, omaa kehoa huolletaan mieluummin kunnon hikirääkillä kuin joskus voisi vaan olla, istua alas ja juoda vaikka pannullisen teetä. Turkkilaiset nauttivat pitkistä aamiaisista vapailla, monesti se ajoittuu lähemmäs lounasta kuin aamua sillä peiton alta ei ole mihinkään kiire, kukaan ei hössötä mihinkään menemisestä. Itse en siihen pysty, ellei lenkkarit osoita kohti ulko-ovea viimeistään ennen puoltapäivää, alan hermostuneesti liikehtiä, päivä on pilalla, kaikki on tekemättä ja joka paikkaan on menemättä.

Siellä missä on muut, siellä on keyif

Turkkilainen ottaa keyif-hetkensä missä vaan, teepannut autoon ja vaikka valtatien laitaan piknikille, jokaisen työpaikan kulmalta löytyy kuppila tai kahvila mihin voi hetkeksi poiketa, ellei niin kupillisen teetä saa ostaa vaikka merenrannalta ja istua puistossa, naapurin rouvat huutelevat toisiaan kylään kun kotihommat on hoidettu. Reissu leipäkauppaan venyy kun kauppiaan kanssa tulikin istahdettua teelle. Jalkapallon katsominen on suurempaa keyifiä porukalla, ruuhkaa pukkaa kun kansa haluaa nauttimaan urheilyelämyksistä porukalla vesipiippukahviloihin tai teetupiin, voi mitä keyfin ääniä sieltä kaikaakaan pitkin iltaa. Olen mieheltäni ja turkkilaisilta oppinut edes hiukan tuota kadehdittavaa keyifeilyä, yritän olla suunnittelematta liikaa, stressaamasta turhista tulevista ja opetellut nauttimaan siitä kun on teekuppi kädessä, aurinko paistaa eikä mihinkään ole kiire.

Kalajuttu

Nyt on kalastuskausi käynnissä, Turkissa kalakanta rauhoitetaan kesän ajaksi ja silloin saadaan vaan kasvatettua kalaa tai ongella pyydettyä, syyskuun puolivälissä kalastuskausi alkaa ja paatit suuntaavat ulapalle. Kalakaupat aukeavat ja ah taas saadaan kalaa pöytään. Turkilla on rantaviivaa muistini mukaan yli 8000 km, kalaa saa kohtuulliseen, parhaimmillaan halpaankin hintaan mutta äyriäiset ovat aika hinnakkaita.

Mieheni tykkäisi kalastaa mutta aika on täällä aina rajallista, kalaan olisi suunnattava aamulla varhain eikä jokaisena vapaapäivänä huvita herätä kukonlaulun aikaan. Uusi merenrantakalastukseen sopiva virvelikin olisi hankintalistalla. Rantapromenaadilla on aina kalastajia, osalla on asianmukaiset välineet, on monta virveliä, pidikkeitä ja merenrannalle leiriydytty pöytien, tuolien ja eväiden kera. Sitten on niitä, jotka kalastavat pelkällä siimalla, sunnuntaikalastajia ja lauantaikalastajia, joille maistuu muutama efes ja vierestä löytyy toinen kalamies juttukaveriksi. Teetä, kahvia ja virvokkeita saa ostaa ohiajavasta moposta tai puun alle leiriytyneiltä mammoilta. Täällä kalastajat käyttävät syötteinä ainakin kotiloita ja leivänpalasia, matojakin näkyy olevan myynnissä kahvikojua pitävillä papoilla.

 

Ankarassa oli yllättävän hyvä kalatarjonta, vaikka sisämaassa oltiinkin, kaupungin lukuisille virkamiehille ja politiikoille kuulemma toimitettiin runsaasti tuoretta kalaa, sen sijaan kalaravintolat olivat melko kalliita. Asuinalueellamme on kadunpätkä, jossa on vierivieressä pieniä viehättäviä kalaravintoloita, tarjolla on mezeitä, kalaa ja rakıa ja hintataso vaikuttaa sopivalta. Kalakauppoja on paljon, näin alkukaudesta tarjolla on ollut lähinnä sardiineja, jonkun verran meriahventa ja kultaotsaahventa.

Aamulenkillä merenrannalla voi seurata kun kalastajat putputtavat pienillä paateillaan peräjälkeen, lähempänä rantaa taas kerätään simpukoita, joita myydään niin halvalla että palkaksi tuskin jää mitään. Simpukat täytetään ja halvimmillaan pienet simpukat maksavat 5 tl /35 kpl, arvatkaa onko näitä ahmittu? Suurimman osan saalistaan kalastajat myyvät suoraan ravintoloille ja kaupoille, pienimmät kalat kaupataan kansalle suoraan paateista. Me kävimme viime viikolla ostamassa pieniä meriahvenia 10 tl kilohintaan, mies puhdisti kalat, osa syötiin heti ja osa laitettiin pakkaseen. Aamutuimaan kalastajat ajelevat fillareilla tuoretta kalaa takapaksissa ja huutelevat tarjouksiaan, koiralenkillä vaan harvemmin on rahaa mukana joten kalat ovat jääneet ostamatta. Käyn mielelläni kävelyllä kalastajasataman tuntumassa, on kiva seurata pappoja puuhissaan, verkkoja selvittämässä ja kalaa perkaamassa, kun saalis on myyty, otetaan rennosti ja valmistaudutaan seuraavaan aamuun.

 

Turkissa kala tarjotaan yleensä kokonaisena, lisukkeksi riittää yrtit, salaatinlehdet, sipuli ja sitruuna. Turkissa syödään paljon hamsia, joka on sardellin sukuinen pieni kala, se on mustanmeren kala ja sillä alueella hamsista tehdään vaikka mitä; hamsipilahvia, hamsileipää, hamsisäilykkeitä jne. Parhaimpaan hamsiaikaan eli joulukuusta helmikuulle kalaa kaupataan muutamalla liiralla kilo. Meriahventa (levrek) ja kultaotsaahventa ( çıpura) kasvatetaan ja niitä on tarjolla lähes aina, kasvatetun ja merikalan erottaa tuoksusta ja hinnasta ja tietenkin maussa. Keltajuovamulloa (barbun) saa vasta keväällä ja se kuuluu hamsin ohella omiin suosikkeihini. Kalan suhteen en kyllä nirsoile, kaikki kala kelpaa.

 

Turkkiin toimitetaan norjalaista lohta useamman kerran viikossa mutta sen hinta on melko korkea, 18-25 liiran hintahaarukassa ja kun ajatellaan että se on kasvatettua kalaa niin hinta on melko tyyris. Tarjolla on myös mustanmerenlohta, jota saakin huomattavasti edullisemmin. Turkkilaisissa suuremmissa marketeissa on kalatiski ja kalakaupan tavoin kalat ovat tarjolla kokonaisina. Niistä sitten pyydetään kauppiasta paloittelemaan, puhdistamaan ja vaikka fileoimaan haluamalla tavalla punnituksen jälkeen.

 

Turkissa kalakauden aloitus, lopetus, kalakauppiaiden hinnanmuutokset ja tiettyjen kalalajikkeiden kauden alkaminen uutisoidaan pääuutisten joukossa. Rannikolla kalaa syödään selvästi useammin ja kaupitellaan pikaruuan tavoin huokeilla hinnoilla, kalakauppojen yhteydessä on myynnissä usein vitosella balık ekmek eli paistettua kalaa ja salaattia leivän välissä, on merellistä pikaruokaa kuten täytettyjä simpukoita kojuissa ja kalamenuita, joissa on paistettua kalaa, ranskiksia ja juoma kympillä. Sisämaassa en muista koskaan kenenkään tarjonneen vieraille kalaa ja kalaravintolat oli suunnattu varakkaille, rannikolla asuessani taas kala oli aika yleistä vierastarjottavaa.

 
Sellainen kalajuttu, tykkäättekö kalasta ja kuinka sitä valmistatte?

Huom! Lue myös edellinen haastepostaus!

11 Haaste

Kiitos Miitulle, joka heitti minua haasteella, joka on seuraavanlainen:

Haasteen säännöt

Kiitä haastajaa
Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
Heidän pitää valita 11 bloggaajaa.
Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
Ei takaisin haastamista.

11 faktaa

1. Olen nykyisin kotona viihtyvä mutta nuorempana en malttanut olla koskaan paikallani vaan menojalka vipatti noin lievästi ilmaistuna, olin aina menossa tai tulossa ja todella sosiaalinen. 

2. Ensimmäinen kesätyöpaikka oli mansikkamaalla 13-vuotiaana ja sain sieltä potkut juoruilun vuoksi.

3. Menin esikouluun 6-vuotiaana, siihen asti minua hoiti mamma eli äidinäiti, jonka kanssa asuimme samassa talossa. Siihen aikaan suurin osa kulmakunnan lapsista taisi olla isoäidin hoidossa.

4. Ekaluokan opettajan nimi oli Hellä Pöllänen ja tokaluokan Unelma Röpelinen, äitini repesi kun soitin koulusta kotiuduttuani tälle töihin ja kerroin tokaluokan opettajan nimen, suutuin verisesti.

5. Olin ala-asteella näytelmäkerhossa, muistini mukaan toisinaan harjoittelimme enemmin näytelmiä kuin osallistuimme tunneille ja niitä esityksiä oli puuduttavan paljon kun ajattelee katsojien osaa. Näytelmiemme nimistä muistiin ovat jääneet kiltti ja tuhma sekä etelänmatka.

6. Yläasteelle siirryttäessä minut ja ystäväni oli ilmoitettu asuinalueen mukaan eri kouluun kuin kaikki muut kaverit, ensimmäisenä kouluaamuna suunnistimme sitkeästi muiden kavereiden kanssa haluamaamme kouluun vaikka nimiämme huudeltiin ihan toisessa koulussa. Emme lähteneet kulumallakaan ja kävimme koulun loppuun muiden kavereiden kanssa.

7. Penkkareissa pukeuduimme Beatlesiksi, taisin olla George, nimi oli ommeltu bänditakin selkään, takki piti hakea seuraavana aamuna yökerhon narikasta.

8. Kouluruoka oli mielestäni yleensä hyvää, lukion välitunneilla ostettiin viiden markan viinereitä. Keittäjänä oli tiukka täti, hän uhkasi kouluruuan eväämisellä kun söin sallitun yhden banaanin sijaan kaksi.

9. Olin surkea matemaattisissa aineissa mutta tykkäsin kielistä, historiasta ja yleensäkin reaaliaineista, käsitöistä en tykännyt. Jouduin jo ala-asteella käsityön tukiopetukseen! Siihen aikaan perhekasvatusta opetettiin pesemällä vauvanukkea ammeessa opettajan ohjauksella, punasteleva opettaja sivuutti sukupuolitaudit kertomalla että ne kutisevat ja kädet pitää pestä hyvin.

10. Yläasteella eräänä vuonna matematiikka oli poikkeuksellisesti kivaa, sillä meillä oli opettajana Keniassa asunut herra, jonka nimen olen unohtanut. Hän opetti meille swahilia ja muutenkin numerot jäivät sivuosaan. Ammattikorkeakoulussa kiinalainen opettaja järjesti kiinan kielenkurssin, en osaa sanaakaan kiinaa. Malesiassa opiskelin malajia mutta sekin on melkein unohtunut.

11. Jos nyt lähtisin opiskelemaan, menisin kokkikouluun.

 11 kysymystä
1. Mikä on mieleenpainuvin muisto lapsuudestasi?
Mökkikesät ja ensimmäinen ulkomaanmatka Espanjaan 7-vuotiaana.

2. Mikä on suurin vielä toteutumaton haaveesi?

Mielenkiintoisen työn löytäminen.

3. Jos saisit valita minkä tahansa paikan maapallolla mihin nyt matkustaisit, mikä se olisi?

Argentiina tai Galapagossaaret.

4. Jos rahasta ei tarvitsisi huolehtia, millainen olisi unelmien päiväsi?

Söisin herkkuja kuten pizzaa ja äyriäisiä, kävisin hieronnoissa ja hoidoissa, kampaajalla, pukeutumisneuvojalla ja shoppailemassa. Lennättäisin tytön muumimaailmaan ja ostaisin jättikokoisia muumileluja tälle. Illalla lentäisin mieheni kanssa Lontooseen katsomaan musikaalia, syömään ja yöhön. Nukahtaisin luksushotellin lakanoihin ja unelmoisin aamiaisesta.

5. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? Perustele vastauksesi. 

 Kyllä ja ei.Olen kyllä rakastunut omaan mieheeni ensisilmäyksellä mutten usko että sen pitää aina mennä niin, sattumankauppaa.
6. Kaunein asia mikä sinulle on sanottu ja minkä haluat julkisesti jakaa?

Että olen hyvä äiti.

7. Mistä olet tällä hetkellä kiitollinen?
Siitä että olemme terveitä ja meillä on ihana oma pieni perhe. Teimme ainakin yhdestä unelmasta totta ja muutimme Izmiriin.

8. Mikä on lempielokuvasi ja miksi?
Kummisetä 1 ja 2, tykkään leffan tunnelmasta.

9. Onko sinulla jotain tapaa, mitä muut eivät voi ymmärtää?

Varmaan aika montakin! Saatan olla joissakin asioissa perfektionisti ja toisissa hyvin suurpiirteinen ja mieheni on varmaan toisinaan vaikea ottaa selkoa tästä aaltoliikkeestä. Leivän päälle jutut on siis koottava aina tietyssä järjestyksessä mutta jos vettä vuotaa katosta, saatan ottaa ihan lunkisti.

10. Minkälaista musiikkia kuuntelet? R&B, latinomusa ja turkkilainen pop pääasiassa, nostalgioin myös suomimusan tahdissa ja lastenlaulujahan meillä eniten soitetaan.
11. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?

Kevät, ihanat tuoksut ja kaikki kukkii, odotan malttamattomana tulevaa kevättä sillä Turkin rannikolla keväässä on ihana fiilis.

11 kysymystä haastetuille:
1. Paras asia mitä sinulle on tapahtunut tänä vuonna?
2. Oletko mielesessäsi työssä tällä hetkellä?
3. Viimeisin hankintasi kotiin?
4. Panostatko joulun viettoon?
5. Päivän paras hetki?
6. Luottoreseptisi?
7. Mieleenpainuvin kirja tältä vuodelta?
8. Keräiletkö jotain, jos niin mitä ja miksi?
9. Kotisi paras paikka?
10. Katsotko telkkaria, jos niin mitä?
11. Joululahja toiveesi?

Ja haaste lähtee seuraaviin osoitteisiin:

From Karoliina With Love

Tuhlaajatyttären paluu

Jalalla Koreasti

Olipa kerran Pariisi

Elämää vihreällä saarella

Humanistimutsi

Tahdon Asiat

Kun liberaali Turkkiin muutti

Entinen turkkilainen työkaverini aina haaveili, että olisi saanut elää samanlaista nuoruutta kuin minä ja toinen suomalainen kolleegani, hän kertoi millaista oli olla teinityttö 80-luvun Ankarassa ja me taas millaista se oli Suomessa. Vaikka hän on modernista keskiluokkaisesta perheestä, ei samanlaisia vapauksia tietenkään ollut kuin meillä, suurin syy siihen oli tietenkin se, että hän oli tyttö, jolla oli erilaiset säännöt kuin veljillä.

Muuttaessani Turkkiin ajatusmaailmani oli melko liberaali, yli 10 maassa vietetyn vuoden jälkeen se on edelleen sitä ja vielä vähän enemmin. Samanaikaisesti seuratessani nuorten blogeja, keskustelupalstojen mielipiteitä ja uutisia, ärsyynnyn ajoittain siitä kuinka vapaassa demokratiassa elävät kokevatkin sen tavallaan ahdistavaksi, naisia kutsutaan kevytkenkäisiksi, ihaillaan toisissa kulttuureissa kasvavien naisten siveellisyyttä, kauhistellaan yhdenillan suhteita ja baareissa notkumista. Hyi tytöt, takaisin pulsaattoripesukoneita pyörittämään ja oppimaan kuinka teistä kasvaa kuuliaisia vaimoja.

Samaan aikaan kun Suomessa ihannoidaan kotisynnytystä, kuoputellaan innoissaan omaa ryytimaata ja etsitään elämänarvoja menneisyydestä, Turkissa taistellaan edelleen sen puolesta, että kauimmaisistakin kylistä saataisiin naiset synnyttämään sairaaloihin. Vauraampi osa kansaa asioi marketeissa eikä ainakaan halvimmilla markkinoilla, joissa salaattiniput ovat multakerroksen alla, vanhoista isoäidin aikaisista romuista halutaan eroon ja sisustetaan uusin modernein kalustein. Vanhat vaatteet viedään köyhäinapuun eikä niillä loukata naapureita. Monille turkkilaisille vanha on muistutus menneistä arvoista, joista sätkitään eroon. Köyhäily ja vaatimattomuus ei ole turkkilaisille mitään tavoiteltavaa, juurihan sieltä suosta on noustu ylös.

Muistan hyvin turkkilaisen valtionsairaalan 2000-luvun alussa, sen ovista ja ikkunoista ulos vellovan massan ja kauhutarinat, en olisi astunut jalallanikaan siihen laitokseen, nykyiset sairaalat ovat ihan toista maata. Elintason nousu on mahdollistanut monien naisten vapautumisen pyykkipaljujen ääreltä, on ostettu autot ja muutettu kivitaloista elementtimöhkäleisiin, noustu pykälä yhteiskuntaluokassa. Avioerot ovat jyrkässä nousussa ja samaan aikaan myös naisiin kohdistuva väkivalta, kertooko se enemmin naisten aktivoitumisesta ja tilastoinnista vai jostain muusta? Jokainen Turkissa asuva vaistoaa kuitenkin naisten kohtaavan niin työ- kuin yksityiselämässäkin monenlaisia paineita, vastuun lastenkasvatuksesta, ratkaisemattoman yhtälön kodin- ja työnhoidon yhdistämisen välillä sekä konservatiivisten arvojen seuraamisen kintereillä.

Viime viikolla uutisoitiin turkkilaisten naiskäsityksen olevan edelleen hyvin konservatiivinen. Ulkomaalaista paikallisen miehen tyyli saattaa alussa ihastuttaa, ylenpalttinen kiinnostus tyttöystävän pukeutumiseen, lähes palvonnalta tuntuva huolehtiminen turvallisuudesta, halu tietää menemisistä ja tulemisista. Moni turkkilainen nainen taas kokee elävänsä ikänsä valvonnan alaisuudessa, ensin kotona perheen ja sen jälkeen avioliitossa puolisonsa. Välittäminen ja mustasukkaisuus ovat kaksi eri asiaa, moni nykyaikainen nainen Turkissa on tämän asian suhteen äärimmäisen tarkka ja epäilevä puolisoa etsiessään, eikä syyttä, ainakin jos haluaa avioliitossakin tehdä päätöksen hameen helmansa pituuden ja työpaikan ja kotona olemisen välillä.

Nuori sukupolvi Turkissa on hyvin erilainen kuin edelliset, sosiaalisen median ja nopean kehityksen kautta siitä on tullut vaativa, ärhäkkä ja nälkäinen. Monesti on helppo erehtyä luulemaan, että turkkilaiset teinit viettävät kaiken vapaa-ajan kotona vanhempien luona taivaallisen tietämättöminä houkutuksista ja kokeiluista, jotka kuuluvat monen eurooppalaisen nuoren teinivuosiin. Tööt, väärä vastaus, vierestä seuranneena turkkilaiset nuoret osaavat siinä kuin suomalaisetkin keksiä vedenpitäviä selityksiä, kokeilevat ja haparoivat kohti aikuisuutta, kuri ja kontrolli voi olla tiukempi mutta keinot on monet.

Entinen työkaverini muisteli kuinka lapsena joutui tulemaan aiemmin kotiin kuin veli, hän katseli nenä kiinni ikkunassa kun pojat riehuivat vielä pihalla, poikia ei juuri komenneltu sillä pojathan ovat sellaisia, villejä ja äänekkäitä, tyttöjen piti istua hiljaa kun oli vieraita ja tulla kotiin ajoissa etteivät naapurit ihmettele. Perhearvojen vaaliminen on ihan hienoa mutta kaiken ihannointi joka lähentää naisia takaisin väkipakolla pyykinpesun jatkoksi ja neljän seinän sisälle nostaa karvani pystyyn. On helppo erehtyä romantisoimaan asioita kaukaa, elleivät säännöt ja odotukset kosketa suoraan. Jos olisi mahdollista niin täyttäisin kotini ihanilla vanhoilla antiikkikalusteilla, jotka odottavat hakijaansa ympäri Turkkia, haalisin käsintehtyjä mattoja ja muita vanhoja tekstiilejä seinille, sen sijaan kuluneet arvot pidän kotiovemme ulkopuolella.

Sigara börek eli turkkilaiset täytetyt rullat

Jos olet käynyt Turkissa, olet todennäköisesti maistanut näitä taivaallisia juustorullia, ellet niin näissä on tarpeeksi syytä matkaan. Näitä voi tehdä kotona filotaikinastakin mutta ihan samanlaista lopputulosta ei saa kuin paikallisella valmiilla yufkataikinalla. Yufkaa myydään Turkissa kilohintaan, sitä saa marketista valmiiseen pakettiin pakattuna mutta taikina kannattaa ehdottomasti hankkia yufkacilta eli taikinakauppiaalta, jossa se on tuoretta ja ilmavaa. Sigara börekin teko on lopulta aika yksinkertaista ja nopeaa.

Sigara börek

yufka levyjä
leivontaan sopivaa fetaa
persiljaa tai tilliä
paistamiseen öljyä

1. Yufkaa on helppo käsitellä tuoreena, levitä kaksi levyä päällekkäin, jos johonkin kohtaan tulee pieni reikä, ei hätää. On hieman tekijästä kiinni monta levyä haluat laittaa levyjä päällekkäin, moni laittaa niitä kolmekin.

2. Sekoita kulhossa juusto ja pieniksi hakatut yrtit, halutessasi voit laittaa sekaan paprika- tai chilimaustetta ( Turkissa pul biberiä).

3. Leikkaa pyöreät levyt halusi mukaan 8-16 osaan, annostele jokaisen kolmion leveimpään kohtaan lusikallinen täytettä ja sulje reunat ja rullaa pitkulaksi. Kostuta rullan liitoskohta vedellä, jotta se pysyy paistamisen aikana kiinni.

4. Kuumenna reilusti paistoöljyä kattilassa ja asettele rullat varoen paistumaan, varo etteivät ne pala, käännä kerran ja tarjoile heti.

Rulliin voi käyttää myös sinihomejuustoa, vaihdelle yrttejä ja mausteita. Filotaikina on erilaista ja sitä on hyvä laittaa ainakin 3 arkkia päällekkäin, leikkaa arkeista kolmioita ja etene kuten yllä. Taikinasta voi kääriä kerralla reilusti rullia ja laittaa osan pakkaseen, ne voi tehdä myös illalla valmiiksi, kelmua päälle ja jääkaappiin odottamaan paistamista. Rullien kanssa voit tarjota halutessasi kylmää jogurttikastiketta.