Meillä asuu Obelix

Luitteko aikoinaan Asterixin seikkailuja? Hänen ystävänsä Obelixhan oli pudonnnut lapsena taikajuomapataan ja saanut siitä hurjasti energiaa ja voimaa. Joku ehkä muistaa kun kirjoitin aikoinaan meillä asuvasta pienestä prinsessasta, joka peilailee ja mallailee hiuspantoja peilin edessä. Se pieni prinsessa on muuttunut Obelixiksi, jolla on loppumaton määrä energiaa ja inho pinnejä ja hiuspantoja kohtaan.

Turkissa ylienergiseen tyttöön ei kiinnitetä kovinkaan paljoa huomiota, leikkipuistoissa tuntuu vähän joka toisella olevan moottori takapuolessa. Yleisesti ottaen tuntuu että turkkilaiset lapset ovat vilkkaampia ja raisumpia kuin suomalaiset samanikäiset. Mistähän se johtuu? Varmasti ainakin siitä, että kasvuympäristö on monesti äänekäs, tempperamenttisempi ja sallii riehumisen, ovatko ihmiset täällä tempperamentiltaankin jo lähtökohtaisesti vilkkaampia? Lasten annetaan myös riehua aika raisusti eikä touhuihin puututa. Meillä vallitsee varmasti kotona jonkunlainen välimaasto; tyttö saa kyllä heilua ja hillua ja polttaa energiaa mutta kyllä hänelle rajojakin yritetään opettaa, kaikkea ei saa mitä haluaa vaikka onkin lapsi. Monessa asiassa olemme varmaankin leväperäisiä, jos ruoka maistuu paremmin kun katsoo lastenohjelmaa niin olkoon ja pöydillekin saa kiipeillä, koiraa ei saa kiusata ja hampaat pitää pestä, siinä tärkeimmät säännöt.

Otetaanko kuule mittaa, kumpi on vahvempi?

Jatkuvaa ei saa ja älä tee hokemista yritämme välttää, silloin kun ääni kohoaa, laittaa rasavilli muutenkin valtoimenaan pyörivän pörrötukan silmilleen ja mököttää hetken. Ylenpalttisen energian kuluttaminen käy parhaiten toimiessa, otetaan neiti mukaan siivoamaan, pesemään ikkunoita, pihalle tonkimaan ja lotraamaan veden kanssa ja joka päivä puistoon ja kävelylle, yksikin päivä sisätiloissa kostautuu myöhemmin.

Tyttö on rämäpäinen ja säntää suoraan muiden leikkeihin, hän on kuin kala vedessä turkkilaisissa kauhukakara puistoissa. Tytön energian määrä ja kovapäisyys tuli yllätyksenä ukille ja mummille, paikallisille isovanhemmille taisi tulla yllätyksenä poikamaisuus kun miehen äidin laittamat hiuskoristeet lensivät nurkkaan, paikallinen mummo varmaan miettii saadaanko vaivalla tehtyjä neulehameita ja -mekkoja riiviön päälle tulevana talvena. Varastoitunutta energiaa poltetaan juoksemalla, puistoissa ja kotona. Raivareita tulee ja menee, ne onneksi loppuvat yhtä nopeasti kuin alkavatkin. Vilkkaassa mielessä on se hyvä puoli, että tilanteet vaihtuvat nopeasti ja murheetkin unohtuvat äkkiä.

Hauku vaan, minä en pelkää teitäkään!


Tuntemattomia, varsinkaan lapsia, tyttö ei kainostele ollenkaan. Hän tekee itsensä heti tykö, istuu syliin ja kiipeilee niskaan, omilla synttäreillään tyttö oli sitä mieltä että hänkin haluaa osallistua isompien lasten videopelehin ja kiipesi näiden keskelle nakottamaan, poikia hän halailee ja pussailee, silittelee mutta saattaa hetken kuluttua heittäytyä rajuotteiseksi. Olen varma että tulevalla Suomen vierailulla olemme ihmeessä, lapset juoksevat karkuun ja vihaiset vanhemmat tulevat niskaamme? Onko siellä yliaktiivisille tarkoitettua puistoa vai suuntaammeko suoraan eläintarhaan?

Eivät kaikki turkkilaisetkaan lapset ole villikkoja, osa on rauhallisia tarkkailijoita ja joskus puistoissa ihmettelemme miehen kanssa kuinka joku lapsista istuu rauhallisesti, nakertelee rinkeliä ja seurailee muiden touhuja. Meidän tyttö on harvoin paikoillaan, koko ajan menossa ja uusia kommervenkkejä valmistelemassa, juuri kun neiti oli katsekentän alueella niin seuraavassa hetkessä hän onkin jo koiran kimpussa tai tekemässä inventaariota jääkaapilla, huoneiden välisten ovien avaaminen on jo helppo homma ja nyt tarmopesä yrittää opetella pihaoven avaamista itse. Syöminen on toisinaan hankalaa sillä pää pyörii ja muussi on hiuksissa, seuraavat hommat odottavat ja pöperöt jäähtyvät lautaselle.

Tytöllä on kova oma tahto, rattaiden käyttö on vähentynyt sillä yksin en saa neitiä rattaisiin, kahdellakin on tekemistä jos hän on päättänyt toisin, toisaalta energia kuluu kävellessä ja minimaalisiin mittoihin nähden kilometrejä kertyy urakalla. Itse olemme jo varautuneet ulos lähtiessä, että neidin energiatason mukaan saattaa tulla ongelmia, kun villiintymisaste on katossa, on viisainta lähteä kotiin. Viimeeksi todistimme tälläistä reissulla Turkin  mummolaan, ihmettelevät isovanhemmat ja täti jätettiin teelle puistoalueelle kun tyttö oli aikansa karkaillut, pyörinyt mudassa ja ruohikossa ja herättänyt tarpeeksi huomiota kahvilassa. Kun vanhempien voimat alkavat loppua ja mittari kääntyy kohti pinnan loppumista, on parasta napata neiti kainaloon ja painella suorinta reittiä kotiin.

Neiti on kaikesta kiinnostunut ja pajattaa taukoamatta osittain omaa kieltään, osittain turkkia ja suomea, unohtaa kiukut nopeasti ja jatkaa leikkejään mutta joskus on isällä ja äidillä tekeminen että raisuriitta saadaan rauhoittumaan ja päästään eteenpäin. Meillä ei kysellä mielipiteitä eikä neuvotella, siihen tytön tempperamentti on ihan liikaa. Omapäisellä kaksivuotiaalla on kova halu tehdä kaikki itse, kuten kävellä itse kadulla, ei kädestä kiinni pitäen, juosta päättömästi ja karkailla heti tilaisuuden tullen. Mustelmia, naarmuja ja kuhmuja on joka päivälle uusia, hiusharja on kauhistus, samoin pinnit, vaatteita kiskotaan mieluummin pois kuin päälle, kun taas kenkiä koko ajan jalkaan että pääsisi taas ulos, juoksemaan ja mieluiten vapaana. Kaksivuotissynttäreitä juhlittiin viime viikonloppuna, oli mukavat juhlat ja neiti rakastamassaan osassa eli kaiken keskipisteenä esiintymässä. Ystävämme teini-ikään ehtinyt tyttö istui rauhallisena ja hyväkäytöksisenä, kuten turkkilaiset tuossa iässä tapaavat olla, hänkin oli kuulemma lapsena todellinen tehopakkaus, eipä uskoisi. Oikeasti voiko tuosta vauhtisokeasta pienestä rämäpäästä tulla jonain päivänä kauemmin kuin 2 minuuttia paikoillaan istuva nuori?

Onko teillä korkean tempperamentin lapsia vai rauhallisempia tapauksia? Tuntuuko joskus että oma puhti on loppu ja lapsella täysin loppumaton?

Kommentit

  1. Neljä tempperamenttistä löytyy ja välillä täällä Suomessa asuessa miettii että onko nuo edes normaaleja... Turkin lomilla totean heidän olen omassa vedessään, kun eivät erotu muista rämäpäistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, osaan kuvitella etta Suomessa tuntuu toisinaan juuri tuolta, minustakin tuntuu etta meidan tyttö saisi osakseen negatiivistakin huomioita siella liiaalla heilumisella ja hillumisella.

      Poista
  2. Meillä on ehkä hieman rauhallisempi versio, mutta toisaalta ikääkin on muutama kuukausi vähemmän, että ehkä se siitä :b Saa kyllä järkkyjä kiukkukohtauksia jolloin saattaa purra ja jooa hakata päätään seinään. Mutta on se tosi sosiaalinen ja kilttikin. Onkohan toi hiusten harominen tyypillistä jos on tollanen pehko jo tuossa iässä? (meillä samanlainen). Kahden viikon päästä aloittaa päiväkodin, ei varmaan jää ainakaan muiden jalkoihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillakin hakataan paata seinaan ja ruokapöytaan, kiukkukohtauksissa piikki on korkea ja nopea, ehkapa tuo harominen on normaalia, neitillakin tukkapehko on aika huikea :) Tosiaan meidankaan tyttö ei varmasti jaa muiden jalkoihin, se on hyva varsinkin taalla, onnea paivakodin aloitukseen teidan perheelle!

      Poista
  3. Mun mielestä on vaan hyvä, kun lapsilla on mahdollisuus irroitella, juoksennella, hyppiä, kiipeillä, tutkia, haistella, maistella ja möyriä.. mitä nyt ikinä haluavatkaan tehdä. Jos lapselta kieltää kaiken, niin mitä todennäköisemmin kasvaa lapsesta arka ja eristäytynyt persoona. Ihminen on luotu liikkumaan ja tekemään. Tämä sama koskee niin aikuisia, kuin lapsiakin. Monessa suomalaisessa päiväkodissa rajoitetaan mielestäni ihan liikaa lasten toimintaa. Muistan eräässäkin päiväkodissa serkun lasta hakiessa, kuinka päiväkodin täti kielsi jämäkästi yhtä lasta, joka vaan naureskeli toisen lapsen kanssa. Eivätkä lapset edes touhunneet siinä mitään kiellettyä!

    Aikuisten tehtävänä on näyttää, kertoa ja opastaa lapselle mikä on oikein ja väärin. Hyvistä teoista kehutaan ja huonoista kielletään, mutta muistetaan kertoa MIKSI niin ei saa tehdä. Lapsi ei ymmärrä vielä asian syytä, jos vain pelkästään kielletään. Aikuiselta vaatii taitoa nähdä mihin tarvitaan aikuisen puuttumista ja minkälaiset asiat pystyvät lapset esim. ihan keskenään selvittämään. Ja minkälaisia leikkejä voi lapselle sallia ja mitä olisi hyvä enemmän rajoittaa. Kasvatus vaatii jonkinlaisen kultaisen keskitien.

    Vähän nyt silti ihmettelen miten Turkissa on lasten kanssa niin paljon vapaampaa? Pohdin enemmänkin sen rajun liikenteen ja muun ympäristön sekamelsan takia. Luulisi että nimenomaan sielläpäin oltaisiin tarkempia ja opetettaisiin etteivät lapset juoksentele ympäriinsä, kun siellä ei tosiaan parane mennä kuin päätön kana ympäriinsä (edes aikuisten). Tätä olen aina ihmetellyt.. :D

    Mutta itse näen tosiaan vaan positiivisena asiana sen, kuinka tyttäresi saa liikkua ja tehdä. Tärkeintähän on, että lapsella on turvallista ja opetetaan niitä perusjuttuja (esim. miten muita ihmisiä kohdellaan, mikä on sopivaa leikkiä jne).

    Tämä oli kyllä todella mielenkiintoinen postaus! Kiitos tästä :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkaat tasta, tallaiselle korkean temperamentin lapselle Turkki on kiitollinen kasvuymparistö juuri tuosta syysta etta taalla saa vapaasti kayttaa energiaa ja ihmiset eivat paheksu vilkasta lasta, painvastoin. Turkissa tietyilla alueilla kaupunkien ulkopuolella lapset kasvavat varmaan viela vapaasti siita syysta etta maatiloilla on paljon hommaa ja suurissa lapsiperheissa lasten odotetaan viihdyttavan ja kontrolloivan toinen toisiaan, niinhan oli Suomessakin viela vuosikymmenia sitten. Kaupungeissa toki moni on tarkkana liikenteen suhteen, lapset viedaan ja haetaan esim kouluihin kuljetuksella ja viedaan riehumaan puistoihin eika ajoteiden lahettyville, tosin joskus itsekin katselen kauhulla fillaroilla huristelevia lapsia liikenteen keskella.

      Poista
  4. Kenen tuo suloinen pieni poika on? :)

    VastaaPoista
  5. Moottori takapuolessa. :-D

    Niin se vaan tuntuu olevan, että rauhallisuus ja hiljaisuus tuntuu olevan Suomessa valttia. Tässä talon edessä on leikkikenttä, ja jos sieltä kuuluu kovaa mekastusta ja huutamista, tietää heti, että naapurin intialaiset lapset ovat siellä leikkimässä. :-) Intialaisetkin ovat hyvin sallivia lapsenkasvattajina, ja lapsen annetaan tehdä melkein mitä vain. Minua hieman ärsyttää se, että lapsille ei laiteta mitään rajoja ja että lapsi ikään kuin hallitsee koko perhettä. Toisaalta intialaisista lapsistakin kasvaa (yleensä) ihan fiksusti käyttäytyviä aikuisia, joten ei sekään kasvatustapa voi ihan väärä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siella hiljaisuudessa nuo intialaiset lapset varmaan nakyvat ja kuuluvat vaikka omassa kotimaassaan sulautuisivat ehka joukkoon. Taallakin ollaan paljon sallivampia pienten lasten kanssa kuin Suomessa, tosin eri perheissa on erilaisia tapoja, samoin taalla teini-ikaiset ovat kylla yleisesti hyvakaytöksisia ja kuuliaisia nuoria joten jollain lailla tuntuu etta turkkilainen kasvatusmetodi toimii hienosti.

      Poista
  6. Täällä on kans yks Raisa Rämäpää, 2.v Kova on meno ja vauhti kokoajan, mutta olkoon. Ehtii sitä istua sitten hiljaa koulun penkillä, kun aika koittaa. Toivottavasti on siihen mennessä vauhti vähän hillinnyt.

    Suomalaiset lapset ja nuoret tuntuvat eittämättä kamalan hiljaisilta ja ujoilta verrattuna turkkilaisiin ja välillä tuntuu, ettei oikein saa mitään kontaktia heihin, jopa katsekontakti tuntuu välillä vaikealta saavuttaa. Me suomalaiset kai varomme ihan liikaa toisia ihmisiä, ettei vaan häirittäisi ja oltaisi vaivaksi, se kai sitten kulkeutuu lapsiinkin, halusipa tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon samaa mieltä siinä, että suomalaisiin lapsiin on joskus todella vaikea saada kontaktia ja lapset ovat usein super ujoja! Jännä kuinka Turkissa lapset ovat rämäpäitä, mutta kuin enkeleitä isompina. Suomalaiset lapset ovat hiljaisia hissukoita, mutta isompina täystuhoja. Ei nyt kaikki tietenkään, en halua yleistää ;)

      Suurin ero Suomalaisten ja Turkkilaisten perheiden välillä on se, että kun suomessa tulee vieraita kylään, niin lapset ovat vierailun aikana visusti huoneissaan tietokoneilla ja tulevat hädin tuskin edes tervehtimään, kun taas Turkkilaiset tulevat aina koko perhe lapsineen samaan tilaan vierailijoiden kanssa ja ovat siinä niin kauan, kun vieraat viihtyvät.

      Suomalaislapset myös harvoin auttavat vanhempiaan, kun taas turkkilaiset lapset kantavat tarjottimella teetä vieraille ja siivoavat käskemättä, jos näkevät jonkin roskan. Tässä on kyllä suuri ero!

      Poista
    2. Turkissa lapset saavat olla lapsia pidempaan kun Suomessa, taalla 15v. on lapsi ja kulkee vanhempien mukana kylassa ja lomilla, Suomessa on monesti toisin. Lasten kaytös on taalla perheen kayntikortti, joten heidan tulee kayttaytya hyvin kun on vieraita ja ollaan kylassa, toisaalta kaikki toimivat nain eika kukaan lapsi tai nuori koe etta on jotenkin noloa auttaa ja olla kohtelias, tama asia on suuri plussa turkkilaisessa kulttuurissa.

      Poista
  7. No niin onhan meita muitakin touhukkaiden aiteja :) Sita minakin toivon etta se vauhti jossain vaiheessa vahan hiljenee etta malttas edes hetken istua, kylla se varmaan on tama ymparistö mika meita paljolti muovaa, Suomessa kun ollaan niin kaukaisia kaikessa mielessa muista ihmisista, voimia Raisa ramapaan kanssa vaan sinnekin!

    VastaaPoista
  8. Mä oon tässä vertaillut naapurin +2.v:tä ja meidän +2.v:tä, kuinka erilaisia ovat. Naapurin flikka on rauhallisempi ja pystyy keskittymään kauemmin, piirtää jo hienoja tikku/matoihmisiä, on kiinnostunut kaikennäköisistä näpräämisistä, kirjoista ym. Kun taas meidän 2.v haluaa vaan juosta, pomppia, hyppiä, kirkua, ja taas juosta ja remuta. Meidän 2.v oppi todella aikaisin kävelemään ja on muutenkin ollut liikkuvaa sorttia jo pienestä pitäen, kaippa se hienomotoriikka ja keskittymiskyky tulee sitten joskus...i wish :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla on samanlainen viikari kun teillakin, oppi nopeasti kavelemaan, on selvasti tapaus etta liikunta ja siina kehittyvat taidot tulevat ennen puhetta ja keskittymiskykya, energiaa on valtavasti eika piirra mitaan 'esittavaa' vaan rajulla vedolla suuria juttuja ja sitten taas mentiin.....eiköhan se tuosta...joskus, niin minakin toivon joten elamme toivossa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit